maanantai 28. marraskuuta 2011

Valot hohtaa, katu johtaa lähipuistikon luo, ja ilmassa leijuu jo joulu

Viikonloppuna vietimme savolaisten kanssaneulojien kanssa pikkujouluja Lellun luona. Täytyy täydestä sydämestäni sanoa, että olivat kyllä yhdet parhaista pikkujouluista joissa olen ollut. Pöytä notkui toinen toistansa herkullisempia tarjoiluja, juhlaseura oli loistavaa ja juhlatalous henki lämmintä joulunhenkeä ja rauhaa. Kiitos kaikille kanssajuhlijoille, hyvä olo on jatkunut vielä tänäänkin.

Vaihdoimme illan aikana pikkujoululahjoja ja omasta paketistani löytyivät nämä kauniit pyyhe ja marseillesaippua. Mukana oli myös muutama herkkupala paperiin kääräistynä. Paketti saattaa näyttää "vain" pyyhkeeltä ja saippualta, mutta neulojat tietävät paremmin ;)


Illan emäntä järjesti myös todelliset yllätysarpajaiset ja arpaonni suosi minua. Palkintona oli hyvin kauniita joulukortteja sekä mantelisuklaata. Nämä kaikki oli pakattu itsetehtyyn paperiseen lahjapussukkaan. 


Ja jos iltani ei olisi ollut jo lahjoista täysi tähän mennessä, niin sain myös tämän syksyisen Kalakukkovaihtoni paketin. Paketissa oli jouluiseen sävyyn Malabrigo Yarnsin Lace -lankaa Bergamota värissä, Cervinia Calzetteria lankaa kaksi kerää sekä niistä tehdyt suloiset lapaset. Näiden lisäksi sain vihdoin Silmuccaruudun Succablokkin valmistamana. Loistavaa! Näiden lisäksi sain kauan himoitsemani Veera Välimäen suunnitteleman Still Light -tunikan ohjeen. Kiitos Altocumulus!

3 kommenttia:

  1. Ole hyvä, oli ihana katsoa kun avasit pakettia. :) Nämä vaihdot on oikeasti ihan parhaita, en usko, että kukaan pettyy omaan pakettiinsa.

    VastaaPoista
  2. Sait kyllä kaikkea ihanaa. :) Tuo vaihtopaketti on kyllä ihan mahtava, noi lapaset on upeat.

    VastaaPoista
  3. Ihania juttuja sait paketeista! Ja mä tykkäilen kans noista lapasista. :)

    VastaaPoista