torstai 23. helmikuuta 2012

Jämälankojen käyttöä hyödyksi

Lämmintä miehelle
Lanka: Cascade Yarns 220 Superwash
Koko: Miesten L


Meillä on kotona sellainen "harmillinen" tilanne, että mies on sen verran lämminverinen ettei hän tarvitse villasukkia tai muita lämmittäviä kamppeita. Mikä on ollut harmi, sillä olisi mukava neuloa hänellekkin jotain. Eikä vain lapsille. Noh, pari viikkoa sitten hän kuitenkin kertoi tarvitsevansa aluslapasia rukkasten alle. Tuosta edellisestä Ambituksesta jäi juuri sopivan verran lankaa ja tein nämä ohuet peruslapaset miehelle. Lanka kului paria grammaa vaille kokonaan, tehokasta lankojen käyttöä siis. Sopivan ohuet noista tuli, lämmittävyys testataan sitten kylmemmillä keleillä. Ohje oli helppo, ja oikeastaan aika tarpeeton. Sen verran perusjuttua siinä oli. Kunhan vaan sai suurinpiirteiset silmukkamäärät ja kavennuslaskelmat sitä kautta tehtyä.

Tuon aakkoshaasteen lisäksi olen yrittänyt haastaa itseäni käyttämään mahdollisimman paljon lankavarastojen jämänöttösiä ja saanutkin aikaiseksi jo jonkunverran leikkiruokaa. Aika sopiva pikkujuttu neulottavaksi aina isompien neuleiden välissä tai lasten mentyä nukkumaan. Valmistuu nopeasti ja tuo tunteen, että jotain edes valmistuu puikoilta. Etenkin silloin kun neulemojo on kadoksissa...

2 kommenttia: