torstai 30. kesäkuuta 2011

Poutapilviä juhannuksen aikaan

Niin no, taisi juhannuksena olla enemmän tai vähemmän sateinen ilma. Viikonloppu meni mökillä väistellessä mäkäröitä ja paarmoja, mutta mukavaa oli. Serkukset uhmasivat lämpötilaa ja räpiköivät järvessä suurella ilolla. Onneksi sauna lämmitti aina välillä. Koirakin oli taas elementissään, kun pääsi kolmeksi päiväksi vapaana temmeltämään ja uimaan niin paljon kuin halusi. Oli kyllä väsynyt veteraani, kun kotiinlähdön aika tuli.  


Juhannuksen jälkeiset alet kävin katsastamassa tänään, laihoin tuloksin. Onneksi. Normihintaisena ostin pojille pari paitaa Lindexiltä. Jostain syystä tuo aihe on melko suosittu meidän perheessä....


Itselleni löysin viidellä eurolla kassin vaunuihin. Siis sellaiseksi ranta/kauppa/tavarankanto/varakassiksi. Aikas nätti etten sanoisi.


Niin, se poutapilvi. Tässähän se. Ihan uusi tuttavuus minulle. Tyräkki tuo kai on, mutta Poutapilvi kuulostaa kivemmalta. Muutaman noita ostin etupihalle penkin täytteeksi ja ilmeen raikastajaksi. Kauniita.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Riippakivi upotettu


Tai oikeastaan viskattu nurmikolle. Minun huonononnen sukat ovat vihdoinkin valmiit... menihän näihin jopa puoli vuotta aikaa. Mutta Mii laiks!

Mekon kaverit- sukat
Lanka: Garnstudio Drops Fabel
Koko: 38


sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kesäkukkia, osa 3

No niin, nyt alkaa olla jo liki 90 % kukka-alasta kukitettu. Tänään penkkiin pääsivät kotiutumaan oranssikeltaista leijonankitaa, kesäauringonhattua ja keltaista kukonharjaa. Väliin jäävät tilat täytetään sitten juhannuksen jälkeen ruukkuihin laitettavilla alekukilla. :) Tähän penkkiin on tarkoitus laittaa syksyllä sitten melkein täyteen monivuotisia kukkivia kasveja. Tänä kesänä herkutellaan kesäkukilla.




Prinsessaliljan kaveriksi pääsivät sitten pinkki-lilat kukonharjat.



Siilit ja etana saivat haisteltavikseen kirjavaa neilikkaa (joka kukkii vielä toisen kerran ensi kesänä, toivottavasti) sekä jonninmoista daaliaa... ei tullut katsottua mitä ostin. Kaunis se on jokatapauksessa.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Raise your hands!


Bon Jovi, Olympiastadion, kesäinen sade, hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja loistavaa seuraa. Kotiäidin arjen katkaisija. And I'm feeeeeeeelin' good.... Nyt taas jaksaa.

*huokaus*

torstai 16. kesäkuuta 2011

Hei hei muovipussit

Ostin Koukuttajan Etsy-kaupasta pari uutta projektipussukkaa. Noh, toinen noista on toilettilaukku, mutta menee mulla keskeneräisten neuleiden säilömiseen. Kokonsa puolesta noihin menee mukavasti hieman isompikin kuin sukkaprojekti. Nyt mulla on hurjat kolme pussukkaa, ja niillä on pärjättävä. Nih. Nyt jos pääsisi eroon niistä raivostuttavista pienistä muovipusseista tuolla lankakaapissa.



Ja vielä yksi asiaan kuulumaton kuva. Olin myymässä tätä kantoliinaani, mutta ostaja sitten harkinnan jälkeen ei sitä ostanut. Pitäisikö sanoa että onneksi, koska kuvaa ottaessani huomasin miten ihana liina se on! Liina on siis Haikarankehto Johannes I, pituudeltaan 4,6 m. Niin ihanan pehmoinen ja mukautuva liina... sidontaa ei kannata katsoa, oli sellainen pikasidonta lähinnä myyntiä varten. Bonuksena hieman maisemaa takapihallemme samalla... 


sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kesäkukkia, osa 2

Kesäkukkaprojekti jatkuu... valmiina on varmaan noin 40 % kukka-alasta... :) Tänään penkkin pääsi markettaa, kesäbegoniaa, prinsessaliljaa ja tuoksupielusta. Lisää seuraa muutaman viikon sisällä. Monivuotiset ja sipulit ovat sitten loppukesän ja syksyn asia.



lauantai 4. kesäkuuta 2011

Aurinko lämmittää ja villa viilentää

Tein pikaprojektina Pikkuveljelle eilen kesäksi merinovillalangasta villapöksyt. Melko ohuethan noista tuli (mikä on toisaalta ihanaa), mutta kesävaippana ihan passelit. Ohjeeksi valitsin äärettömän helpon ja meidän pojille hyvin istuvan Ullan Villapöpien ohjeet. Hieman toki modifioin mitoojen suhteen, mutten suuresti. Puikot olivat kokoa 5 mm. Meikäisellä on melko tiukka käsiala, joten tuo isoin koko oli meidän 9 kg poitsulle juuri sopiva. Lanka oli uusi tuttavuus. Melko sileää ja tiivistä neulosta tuosta tulee. Käyttö kertoo toimivuuden sitten.

Kesäpöksyt
Lanka: Adriafil Merino
Koko: 4 (10 kg->)