tiistai 26. maaliskuuta 2013

Innostus palautumassa

Kylläpä on ollut taukoa päivityksissä. Nyt sitten tulee kunnon setti valmistuneita käsitöitä. Minun neulemojoni on ollut kadoksissa pitkän aikaa, mutta aurinkoisen kevään myötä se on taas heräilemässä. Onneksi. Alkoi jo ahdistaa kun mitään ei saanut aikaiseksi. Keväässä on taikaa.


Kevään versot
Lanka: Gjestal Maija
Ohje: Verso
Koko: 38


 


Näistä sukista tuli meikäläisen uudet lempparisukat. Lanka on minulle uutta, mutta muiden jo ennalta kehumaa perussukkalankaa. Värin valitsi perheen vanhempi poika, ja tälläisen sinisen kammoksujan piti hieman ensin nikotella, mutta kyllä tuo kaunis väri on ja sopii malliin. Ohje oli helppo, kantapään perusjutut vaan aiheuttavat harmaita hiuksia. Mutta kyllä mie joskus ne opin nätiksi ja siistiksi tekemään...

Junasukkia
Lanka: tuntemattomia jämälankoja
Koko: NB ja 1-2-v




Mitäpä näihin sanomaan, perus junasukkia jämälangoista. Ei mitään erityistä.

Holden numero kaksi
Lanka: Wollmeise Twin, väri Zarte Knospe



Toinen Holden meikäläiselle. Ensimmäinen meni lahjaksi, tämänkin oli tarkoitus mennä. Nyt vaan en tiedä pidänkö itselläni vai annanko pois. Äkkiähän tuota vielä kolmannen tekisi... saas nyt nähdä. Huivi on vielä tällähetkellä pingottumassa, joten sovituskuvia ei ole vielä luvassa.