torstai 22. tammikuuta 2015

Vuoden viimeiset vai vuoden ensimmäiset?

Minulla tuli taas kerran joulukuunlopussa se perinteinen neule-plääh. Mikään ei kiinnostanut ja neuloinen tuntui pakkopullalta. Siinä vaiheessa ymmärsin antaa neulomisen olla ja odotella uutta inspiraatiota. Ihme kyllä, se palasikin muutaman viikon päästä. Nyt on sitten saatettu valmiiksi kaksi paria jämälankavillasukkajoulukalenterin sukkia. Viime vuonna tein nämä myös, joten mukaan uskalsin tänäkin vuonna. En vaan henk.koht innostunut taaskaan ajatuksesta, että tekisin kaksi eriparisukkaa, joten tein sitten neljä sukkaa. Kaksi kumpaakin. Näin voi halutessani käyttää niitä ristiin tai sitten ihan perinteisesti pareina.

Kirjoneuletta kokeilin näissä, huonoin seurauksin. Eri paksuiset (vaikkakin kaikki fingering-paksuutta) langat ja kirjoneule, ei kiitos. En ole sitä vielä niin paljon harjoitellut, että saisin siistiä jälkeä. Noh, tulipahan kokeiltua.

Kantapää ei myöskään onnistunut mieleni mukaan. Tein sukat ehkä liian isolla silmukkamäärällä ja ensimmäisen parin kantapäät jäivät ikävän löysiksi. Toisen parin suhteen olin jo viisaampi ja sovelsin hieman. Kantapäistä tuli hieman paremmat, mutteivat siltikään istu hyvin jalkaani. Kokeilut siis jatkuvat tämän kantapäämallin suhteen.

Noh, omaksi nämä jäävät, arkisukiksi vaikka töihin. Kyllä ne kelpaa, ei siinä mitään. :)

(Ja kunhan saan hieman päättelytöitä tehtyä ja jonkun kuvaamaan, niin yksi isompi ikuisuusprojekti odottaa blogipäivitystä...)



Jämikset
Lanka: Sekalaisia sukkalankoja (noin 400 m/100 g)
Koko: Naisen 38






perjantai 2. tammikuuta 2015

EI! totaalikieltäytymiselle ja sadan päivän haasteille



Vuoden vaihtuessa on tapana tehdä pitkä (tai vähän lyhempi) lista Lupauksia, Tavoiteita ja Muutoksia Paremaan Elämään.

Joo. Ei.

Lopetin uudenvuoden lupausten tekemisen jo vuosia sitten, mutta tänä vuonna ajattelin luvata itselleni (en muille) hieman petrausta tuohon neulomishommaan. Myönnän olevani melkoinen hamsteri, kun sille päälle satun. Paljon on ajatuksia ja ideoita, mutta toteutus jää sitten puolitiehen. Nyt sitten ajattelin julkisesti laatia itselleni pientä listaa siitä, mitä tuleva vuosi voisi pitää sisällään.

Neulomisen suhteen:

* En stressaa. Neulon silloin kun huvittaa, en siksi että “pitää” koskakaikkimuutkin.

* Yritän pitää keskeneräiset työt maksimissaan neljässä tai viidessä. Niillä pysyy mielenkiinto yllä, mutta silti on useampi vaihtoehto aina mahdollista valita.

* Minimoin lankaostokseni. Uutta projektia suunnitellessa tarkistan oman varastoni, langan pitäisi löytyä sieltä. Ainut poikkeus tähän voi olla villatakit ja -paidat, minulla ei ole niin isoja lankajemmoja samantyyppistä lankaa.

* Teen jotain myös itselleni, en aina muille.

* Neulon Ravelryn jonostani tai muutoin siivoilen sitä.

* Olen vuoden lopussa (ja aina kuukauden lopussa) miinuksella, en plussalla. Eli olen kuluttanut lankaa enemmän kuin hankkinut/saanut sitä. Myös nollatulos hyväksytään.

* Yritän pysyä ruodussa, mutta en ruoksi itseäni jos lipsun. Ihminen on erehtyväinen eläin.

Ja muutoin arkielämään:

* Kohtuus kaikessa. Eli pyrin vähentämään kaikesta, minkä itse luen epäterveelliseksi ja haitalliseksi. Totaalikieltäytyjäksi minusta ei ole, mutta ehkä tämä auttaa.

* Mietin tarkoin rahankäyttöni ja tarvittaessa teen joku kuukausi seurannan rahanmenosta. Aina ostosten yhteydessä harkitsen tarkoin mitä tarvitsen ja mitä en. Palkkapäivänä sallin itselleni jonkun oman jutun, oli se sitten joku hyvinvointiin liittyvä extrajuttu tai materiaa. Joku Ihan Minulle Tuleva Asia.

* Hyötyliikunta kunniaan! Olen kovin laiska sohvaperuna, mutta tähänkin yritän vuoden mittaan saada muutosta. Tähän liittyen aion juosta ainakin kympin tulevan syksyn jossakin juoksutapahtumassa.

* Petraan ihmissuhderintamalla. Ystävät on liian helppo unohtaa arjessa, eikä niin saisi käydä.

Katsotaan mihin näillä päästään.