Missä menee raja?

Olen viettämässä paria lomaviikkoa töistä ja olenkin näiden parin viikon aikana viettänyt suurimman osan vapaa-ajastani (lue: kotini ulkopuolella) metsissä, monenlaisissa. Ja aina olen ottanut lapset (ja koiran) mukaani. Usein meillä menee kahdesta neljään tuntia könytessä pitkin maita ja mantuja, kiipeillen kallioita, kävellen poluilla ja metsäteillä, ihmetellen luontoa ja etsien niitä geokätköjä. Välillä väsyttää, mutta aina tullaan hyvillä mielin pois metsästä kotiin. Nyt vaan mietin missä menee raja tuonkin hyvän kanssa?

Kävimme nimittäin tänään lasten kanssa Maaningan Korkeakoskella. Kysessähän on yksi Suomen korkeimpia vesiputouksia, mahtavine kanjoneineen ja korkeuseroineen. Vaativaa maastoa varmasti siihen tottumattomalle. Kuljimme koko Kanjoninkierroksen maantieosuuksineen (reilu 5 km, suurin osa maastossa, nousua ja laskua, jyrkkääkin), ja lapset könysivät sen lisäksi omia polkujaan ja kanjoniin laskemisia ja nousuja takaisin. Matkaa tuli siis varmasti reilusti enenmmän. Matkalla pidimme yhden isomman tauon makkaranpaistamisineen ja toisen loppuvaiheen tauon pikkueväineen, kun meinasi voima loppua pikkuväeltä. Kuitenkin autolle kaikki jaksoivat hyvin, eikä valituksen sanoja tullut. Aikaa kierrokseen kului noin 5,5 tuntia.

Autolle saavuttuamme saimme ihmettelyjä siitä, miten noin pienet lapset (5-v ja 3-v) jaksoivat tälläisen matkan kulkea. "On ne ihmeellisiä." "Melkoisen reippaita tuon ikäisiksi." "Ihanko oikeasti kiersitte koko kierroksen?"

Minusta tämä on ihan normaalia kulkemista lasten kanssa, mikä tässä nyt niin ihmisiä kummastuttaa??

Ei ollut niin komea koski kuin joskus on ollut,
mutta kyllä tuo lapset vakuutti.

Rappusia riitti, reidet kiittää.

Laavupaikka oli iso ilo, "makkaraa!"

Koirakin nautiskeli levosta ja tulesta.

Tämä ei kaipaa selitystä. <3

Koiran suuri nautinto.

Kova jylinä kävi "yliajavista" autoista!

Suosittelen käymään.

Bonuksena; mikäs se siellä pilkottaa?
Kolme geokätköäkin etsittiin.

Uusi katsantokantoja, ja kantoja.

Geokätköily on kumma harrastus. Pitkään sitä vielä viime syksyyn asti mietin ja luulin sen olevan turhan vaikeaa aloittaa. Kunnes sitten rohkaistuin, latasin puhelimeeni sopivat ohjelmat ja rohkaistuin etsimään ensimmäisen kätköni. Ja voi sitä riemua, kun se löytyi! Sen jälkeen kätköjä on löytynyt nelisenkymmentä lisää. Ja riemu on joka kerta yhtä suuri. Onneksi uskalsin.

Näin komeita riippusiltoja löytyy kätköreissuilla.

Joskus paikat ovat hieman pelottaviakin.

Ja joskus voi löytää jotain erittäin yllättävääkin.

Metsä on oma suosikkini kätköympäristöistä.

Myös maakuntahistoria kiinnostaa.

Näitä jyrkkiä rinteitä kiivetessä myös kunto kasvaa.
Alla oleva valkoinen on tie. Hiki tuli.

Välillä kannattaa myös ihailla luonnon kauneutta.

Ja eväät ovat aina paras osa kätköilyreissua, lasten mielestä.

Kaikki yllä olevat kuvat on siis otettu kätköilyreissujen aikana. Kun silmät pitää auki ja osaa muuttaa perspektiivejä, niin näkee sellaista mitä ei esimerkiksi juostessa tai pyöräillessä näe. Niille matkoille on sitten ihan eri tarkoitus.

Arkista aarteenetsintää

Muutama vuosi sitten tutustuin Geokätköilyyn netissä. Silloin se tuntui hurjan hankalalta ja monimutkaiselta ja jätinkin asian sikseen odottamaan parempia aikoja. Noh, ne ajat ovat tulleet. Ollaan jälkikasvun kanssa käyneet koluamassa lähialueita kätköjen toivossa. Tähän mennessä loggauksia on saatu tehtyä kolmeentoista kätköön. Hyvä me!

Lyhyesti; Ajatus kätköilyssä on siis etsiä ympäri maailmaa kätkettyjä geokätköjä. Niitä on sekä kaupungeissa että metsissä. Yleensä kätkö on vedenpitävä muoviastia, koon vaihdellen filmirullan kokoisesta ihan reilunkokoisiin, useamman litran vetoisiin astioihin. Sekä kätkön vaikeusaste että maaston vaikeusaste on kerrottu kätkön kuvauksessa. Sitten kun kätkön löytää, se "logataan" lokikirjaan. Eli kirjataan päiväys ja kätkön löytäjän nimi tai nimimerkki. Osassa kätköjä on kätköstä kätköön kiertäviä esineitä tai vaihtoesineitä. Niiden kuljettaminen tai vaihtaminen on vapaaehtoista. Itse en ole siihen leikkiin (vielä?) ryhtynyt. Lisätietoa löytyy mm. sivustolta https://www.geocaching.com/ .

Itse tuohon olen jo koukussa, täytyy tunnustaa. Koukussa siten, että kun yhtä kätköä lähtee etsimään, niin heti tahtoo etsiä "vielä yhden" samalla reissulla. Mikäs siinä, raitista ilmaa ja aivotyöskentelyä. Sekä lapsille että aikuisille, sekä sopivissa maastoissa myös koiralle. Aikaslailla mukavaa ajanvietettä.

Alla kuvia tämänpäiväisestä aarteenetsintäreissusta, kuten lapset sitä nimittävät. 2,5 tuntia noiden alamittaisten kanssa meni tänään metsässä pyöriessä. Tuloksena oli neljä löydettyä kätköä Puijon alueelta ja hyvä, ulkoillut olo. Kyllä kelepaa.

Varusteet valmiina.

Eipä näkynyt paljoa muita kulkijoita.

Alueen lihaskuntolaitteille löytyi uusiakin käyttötarkoituksia.

Siellä ne, lasten määränpäät.

Kiinni oli.

Eino oli rieuhunut ihan tornin kupeessakin.

Tuosta ne hurjat hyppäävät, hui!

Pienempi mäki riitti meille.

Ympäristö on kyllä aivan loistava ulkoiluun.

Lopuksi lämmintä kaakaota ja proteiinitankkaus. Piparit katosivat jo kuvasta.