maanantai 26. joulukuuta 2011

Lahjakämmekkäät

Joki-kämmekkäät
Lanka: Schachenmayr nomotta Extra Merino Premium
Koko: Naisten M



Matunilalle (jolle kiitos myös kuvista) lähti siis tälläiset kämmekkäät Ravelryn vaihdossa. Näitä oli kiva ja helppo neuloa, ohjeistus oli hyvin selkeä. Kämmekkäissä näkyy vielä kovasti tuo haparoiva kädenjälkeni, mutta täytyy sanoa että aika kivat näistä tuli. Niin kivat, että taidan tehdä itselleni samanlaiset. :) Lanka oli uusi tuttavuus ja ihan mieluisa sellainen. Mukavan pehmeää tälläiseen tarkoitukseen, onhan se merinovilla.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Vaihdot on pop!

Ravelryn joulun Kahelivaihdon paketti saapui ja olen ihan intopiukeana. Ihana paketti! Huivin malli on täältä. Paketti tuli Matunilalta ja on aivan täydellinen. Noilla pitkillä Knit Pron 2.75 mm puikoilla on hyvä opetella magic looppauksella kärjestä neulotut sukat, ja ehkäpä samalla hengenvedolla vielä kahden sukat yhtäaikainen neulominen. Iso Kiitos! Lanka on jo kauan kokeiluun kaipaamaani Schoppel-Wollen Zauberball värissä "Wer hat die Kokosnuss". Siitä tulee Minun Sukat. :)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Työnteon mukavin puoli

Pitkästä aikaa pääsin hyvillä mielin pikkuisen shoppailemaan. Käväisin tänään ovensa aukaisseen Niilo Ilo-kivijalkakaupan avajaisissa huokailemassa ihanuuksien perään. Olisihan tuolla ollut vaikka mitä kaunista ja ihanaa poikien kaappiin, mutta pitäydyin suunnitelmassani ostaa molemmille yksi vaatekappale. Isoveli sai Småfolkin kaivuripaidan ja Pikkuveli sai Nosh Organics:n hauskan apinabodyn. Tuossa bodyssa on fiksusti kaksi riviä neppareita, voi siis käyttää joko keston tai kertisvaipan kanssa ja menee sitten pidempään. Pitkään mietin ostanko enää koossa 86/92 bodyja, mutta tuumailin niiden sitten olevan päiväkodissa ulkoillessa ja unilla aika hyvä kapistus. 


Niin, ja kyllähän tuota jotain tuli mukaan itselleenikin... Melko ruskeanpuhuva paketti lankaa Lankakauppa Kujeesta, melkein kaikki on lahjoihin tarkoitettuja. Mukana on Cascade Yarns:n Cascade 220 -lankaa ruskeana 3 vyyhtiä, 220 superwashia ruskeana, mustana ja tummana turkoosina jokaista yksi kerä. Knit Pro:n 120 cm kaapeli ja 3.25 mm puikonpäätkin tuli hankittua.


Näiden lisäksi ostin paikallisesta lankakaupasta myös joululahjaan menevää Rowanin Felted Tweed lankaa, yllätys yllätys, ruskeana. ;)

perjantai 2. joulukuuta 2011

Suurien tunteiden sukat

Terapiasukat
Lanka: Cascade Yarns Heritage 150
Ohje: Bones (Jenni Österman)
Koko: 39


Nämä sukat menivät tämän vuotiseen Kalakukkovaihtoon vaihtoparilleni. Aloitin nämä jo hyvissä ajoin, mutta sitten tuli kaikki tuo hässäkkä koiran kanssa. Näitä on sitten neulottu kaikenlaisissa fiiliksissä, ilossa ja surussa, epätoivossa ja uudelleen heränneessä toivossa, ikäänkuin mielenrauhoittajina vaikeina hetkinä. Näiden valmistuminen sitten lykkääntyi ja lykkääntyi, mutta sain nämä onneksi ajoissa valmiiksi. Mallista tykkään kovasti ja lanka olikin sopiva valinta. Pintaneule pääsee oikeuksiinsa tälläisellä langalla. Olen aloittanut omat Bones-sukkani jo näitä ennen, mutta lanka ei ole oikein niihin sopiva. En tiedä pitäisikö ne purkaa (yksi on siis valmis) vai tehdä valmiiksi... jostain langasta tälläiset teen joka tapauksessa. :) Toivottavasti Lellu näistä tykkää... ;)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Valot hohtaa, katu johtaa lähipuistikon luo, ja ilmassa leijuu jo joulu

Viikonloppuna vietimme savolaisten kanssaneulojien kanssa pikkujouluja Lellun luona. Täytyy täydestä sydämestäni sanoa, että olivat kyllä yhdet parhaista pikkujouluista joissa olen ollut. Pöytä notkui toinen toistansa herkullisempia tarjoiluja, juhlaseura oli loistavaa ja juhlatalous henki lämmintä joulunhenkeä ja rauhaa. Kiitos kaikille kanssajuhlijoille, hyvä olo on jatkunut vielä tänäänkin.

Vaihdoimme illan aikana pikkujoululahjoja ja omasta paketistani löytyivät nämä kauniit pyyhe ja marseillesaippua. Mukana oli myös muutama herkkupala paperiin kääräistynä. Paketti saattaa näyttää "vain" pyyhkeeltä ja saippualta, mutta neulojat tietävät paremmin ;)


Illan emäntä järjesti myös todelliset yllätysarpajaiset ja arpaonni suosi minua. Palkintona oli hyvin kauniita joulukortteja sekä mantelisuklaata. Nämä kaikki oli pakattu itsetehtyyn paperiseen lahjapussukkaan. 


Ja jos iltani ei olisi ollut jo lahjoista täysi tähän mennessä, niin sain myös tämän syksyisen Kalakukkovaihtoni paketin. Paketissa oli jouluiseen sävyyn Malabrigo Yarnsin Lace -lankaa Bergamota värissä, Cervinia Calzetteria lankaa kaksi kerää sekä niistä tehdyt suloiset lapaset. Näiden lisäksi sain vihdoin Silmuccaruudun Succablokkin valmistamana. Loistavaa! Näiden lisäksi sain kauan himoitsemani Veera Välimäen suunnitteleman Still Light -tunikan ohjeen. Kiitos Altocumulus!

maanantai 21. marraskuuta 2011

3,3 kiloa mysteerilankaa

Siskoni siivosi varastoa viikonloppuna ja teki löydön. Siellä lepäsi yli kolme kiloa lankaa, ehtaa 80-luvun mallia. Odottelen kunnon pakkasia, jotta saan langat tuulettumaan ja pääsen sitten tarkastelemaan niiden kuntoa. Alla kuitenkin hieman osviittaa mitä laatikossa oli. Suurin osa on minulle uusia tuttavuuksia, ja niistä en varmaan löydä enää netistä tietoa. Jos joku jotain tunnistaa tai osaa kertoa hieman enemmän jostain langasta, ottaisin tiedon kiitollisena vastaan. :)

 


Novitan Fauna-lankaa ja vanhaa kunnon Seiskaveikkaa oli yhteensä 350 g. Sekalaisia pikkukeriä, joiden oletan myös olevan melko puhdasta villaa, 200 g. Kaksi mysteerikerää (kuvassa harmaa ja farkunsininen) 200 g, mitä lie. Kaksi Pirkkalangan irtovyötettä, puikoille 2,5. En tiedä mihin ne kuuluvat...



Novita Cabaret, 150 g. Hauska lituskainen lanka. :)


Hjertegarn Flaméngo, keltaista 750 g ja mustaa 400 g. Näistä saisi jo jotain hauskaa aikaseksi, ihanat värit!


Nämä käsivärjätyt ohuet langat saivat sydämeni pamppailemaan. Ovat puikoille 2.0 - 2.5 mm. Nämä ovat Aarteita. Vihreätä 250 g, luumua 130 ja oranssia 90 g.


Finlan puuvillalankaa, yhteensä 950 g (joista 350 g jo virkattuina kukkasina, 52 kpl!).


Tässä vielä pari seiskaveikkaa ja sukan (?) alkuja kaksi kappaletta.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Don't Pop the Champagne Just Yet...

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet elämäni kauheimmat koiranomistajana.

Vajaa kaksi viikkoa sitten Koira alkoi oksentelemaan ja välttelemään syömistä. Useamman yön heräilin ja siivoilin Koiran jälkiä ja pyykkäsin rättejä aamulla. Ajattelin kyseessä olevan jonkun vatsataudin, niitä kun on liikkeellä tähän aikaan vuodesta tai sitten vierasesineen mahassa.

Viikko sitten maanantaina Koira oli taas oksennellut ja oli jo ollut syömättä. Ajatus suolitukoksesta alkoi jo pelottamaan. Kakkaakaan ei ollut tullut muutamaan päivään. En voinut olla tekemättä jotain ja lähdin eläinlääkäripäivystykseen melkein samantien töistä tullessani. Kaksi ja puoli tuntia meni päivystyksessä. Koira oli alakuloisen oloinen, oireina tuo (silloin jo melko raju) oksentelu ja syömättömyys. Eläinlääkäri tunnusteli koiran suolistoa ja ehdotti otti ensin Microlaxia suolen tyhjentämiseksi. Tunnustellessa paksusuoli oli hyvin turvonnut ja jonkinlaista luunsirpaletta sieltä sormiin tarttui. Suolihuuhtelu ei tuonut asiaan oikeastaan mitään uutta. Tämän jälkeen otettiin röntgenkuva vatsasta ja suolistosta. Sieltä sitten oli löydöksenä hyvin turvonnut ja prominentti tulehdus koko suolistossa sekä vatsalaukussa. Samana iltana aloitettiin pistosantibiootti Synulox kerran päivässä (suun kautta ei saanut laittaa yhtään mitään), kaoliini-pektiiniliuos ja Zantac (ranitidiinia, H2-reseptorisalpaaja) kahdesti päivässä. Ruokaohjeiksi annettiin riisi ja kana. Näillä siis lähdin kotiin hoitamaan Koiraa. Lisäohjeena oli kävelyttää Koiraa usein.

Tiistaina Koira oksenteli vielä hieman, mutta vähemmän kuin aikaisemmin. Seurailin tilannetta. Illalla koiran vointi hieman heikkeni, mutta jatkoin seuraamista vielä.

Keskiviikkona aamuyöstä Koira oksensi taas ja takajalat alkoivat pettää alta. Ulkoilutuksen aikana Koira heitti monesti pitkälleen maahan ja ei vain yksinkertaisesti päässyt jatkamaan matkaa. Huolestuin kovasti. Lähdin aamulla töihin ja soitin heti eläinlääkäriaseman avattua vastaanottoaikaa Koiralle. Sellaisen sain sitten puolillepäivin. Siskoni vei Koiran hoidettavaksi, koska sinne en itse päässyt. En ole muistanut vieläkään kysyä miten hän sai Koiran autoon, kävellen vai kantaen... Vastaanotolla Koiran paino oli 21.1 kg, ja laskin että painonpudotusta oli tullut kolmisen kiloa koko rumban aikana. Eläinlääkärin havaintona oli mahakipu, limakalvojen petekkiat sekä apaattisuus. Eläinlääkäri määräsi Koiran samantien tehohoitoon... Tästä alkoi kiivas hoitorumba ja koiran kirjaimellinen pelastaminen. Labrakokeet olivat karua luettavaa ja monet monet arvot olivat metsässä. Löydöksenä huomattava elimistön kuivuminen, paha akuutti haimatulehdus, munuaistulehdus, ohutsuolitulehdus...

Kivunhoidossa käytettiin tulehduskipulääkkeitä, joista tuli komplikaatioita, lääkitys vaihdettiin opiaatteihin, joista seurasi hengityssupressio -> Koiralle happinaamari. Ongelmia siis oli paljon kivunhoidon kanssa. Koko ajan annettiin suonensisäisesti Ringeriä (perusliuosta nestehukan korjaamiseksi) ja boluksina (kerta-annoksina) antibiootteja kovalla kädellä. Lääkkeiden kanssa oli muutenkin ongelmia, kun oksennuksenestolääke aiheutti suoliston liikkeiden huononemisen. Lääkkeitä meni paljon muitakin (Canicuria, Cerenia, Antepsiiniä ja ranitidiinia).

Koiraa kävin katsomassa heti töiden jälkeen, juuri kun tilanne oli pahimmillaan. Oli melko karua katsottavaa, kun omaan koiraan menee letkuja, naamalla on happinaamari ja koira on ihan tiedoton. Eläinlääkärin kanssa keskustelin sen hetkisestä tilanteesta ja sovin tulevani illalla uudestaan. Iltasella eläinlääkäri sanoi tilanteen olevan hyvin vakava ja koiran menettäminen oli enemmän kuin todennäköistä. Kyllä siinä teki jotain ihan muuta kuin nauratti. Koiran oli jäätävä eläinlääkäriasemalle yöksi tehohoitoon ja seurantaan. Hoitajat ja lääkäri sopivat, että soittavat minulle heti jos yöllä jotain tapahtuu, tai kaiken mennessä hyvin he soittaisivat aamulla. Arvatkaa vaan miten ilta ja yö menivät? En nukkunut, vaan itkin koko päivän, illan ja yön.

Torstaina lähdin aamuvuoroon töihin hyvin väsyneenä ja erittäin turvonnein silmin. En saanut töitä tehtyä kunnolla, kun ajatukset olivat koko ajan jossain muualla. Itkeskelin jatkuvasti.... ei ihan paras asiakaspalvelija. Aamupäivällä soitin sitten eläinlääkäriasemalle ja sain maailman parhaita uutisia; Koira oli noussut kävelemään ja käynyt jo pissillä. Aivan uskomaton fiilis, kun tuollaista kaiken tapahtuneet jälkeen kuulee. Työtahti muuttui selkeästi ja jaksoinkin tehdä työpäivän normaalitahdilla. Töiden jälkeen lähdin sitten eläinlääkäriasemalle katsastamaan tilanteen. Koira oli hereillä, mutta väsynyt. Kakkaa ei ollut tullut ja Koira oli pakkosyötöllä. Siitä alkoi sitten kolmipäiväinen kotiin-lääkäriin-kotiin-lääkäriin -rumba. Koira kävi päivittäin nesteytyksessä ja lääkehoidossa. Kotona pakkosyötin tunnin-kahden välein, lämmitin vatsaa, hieroin ja ulkoilutin. Eipä tullut paljoa nukuttua.

Lauantaina nesteytyksestä lähtiessä Koira oli jo hieman iloisempi ja halusi kantaa autolle mennessämme hanskani. Se oli niin upea juttu, ettei sitä ymmärrä ellei itse ole koiranomistaja. Ennen kotiin lähtöä eläinlääkäri sanoi, että kun Koira tekee ensimmäisen kakan, sitten voi huokaista ensimmäistä kertaa moneen päivään. Ja sehän tuli, heti ekalla kävelylenkillä kotiin mentyä. Minä vaan itkin ja kehuin Koiraa ylitsepursuavin sanoin ja rapsutuksin. Olisi siinä ohikulkijat ihmetelleet, jos olisivat nähneet. Se oli ensimmäinen kakka melkein kahteen viikkoon! Hyvät uutiset jatkuivat kotiin mentyä, kun Koira söi oma-aloitteisesti ensimmäisen kerran viikkoon.

Nyt sunnuntaina Koiraa hoidetaan säännöllisen ruokailuaikataulun mukaan. Yhä kävellään pikkumatkoja, hierotaan masua, annetaan kaoliini-pektiiniä sekä Zantacia. Ruokana on Royal Canin Low Fat Gastrointestinal märkäruoka sekä lisäävissä määrin itsetehty kana-riisiseos. Koira on väsynyt ja toipilas, mutta jaksaa jo heilutella häntäänsä, syö ruokaa hyvällä ruokahalulla ja jopa yrittää kerjätä lapsilta ruokaa ruokapöydässä. Eiköhän tästä meille vielä kunnon koira tule!

Jatkossa ruokavalio kokee täysmuutoksen, kun ruoka muuttuu vähärasvaiseksi ja pienissä annoksissa, usein päivässä annettaviksi. Suurin onnenaiheemme oli loistava, osaava ja rohkea eläinlääkäri. Hän kertoi pahimman tilanteen ollessa päällä, että suurin osa eläinlääkäreistä olisi lopettanut koiran samantien. Hän kuitenkin halusi kokeilla ja hoitaa niin kauan kuin minä annoin luvan. Ja onneksi annoin. Muutenkin el.lääkäri oli upea, en olisi voinut parempaa meidän Koiraa hoitamaan saada.

Uskomaton viikko! Niin, tämän viikon maanantai (päivä jolloin koiran vein ekaa kertaa päivystykseen) oli myös ensimmäinen töihinpaluupäiväni hoitovapaan jälkeen. En tiedä miten paljon tämä ensimmäinen työviikko on jäänyt töiden osalta mieleeni, kyllä tämä Koiran tilanne on vienyt kaiken huomion. Nyt vaan mennään hetki kerralla eteenpäin ja toivotaan parasta.

torstai 3. marraskuuta 2011

4 kk lankalakko onnistui... melkein

Muistaakseni se oli alkukesää tai jopa loppukevättä kun asetin itselleni lankalakon marraskuuhun asti. Ja lakko piti, uskomatonta kyllä. Noh, melkein. Kaksi päivää ennen lakon suunniteltua loppumista matkaani tarttui kaupasta kolme kerää Tico Ticoa. Monet ovat sitä kehuneet hyväksi perussukkalangaksi, joten ajattelin kokeilla ja tehdä siitä töihin muutamat sukat. Jämistä sitten pojille sukat päiväkotiin. Myös muutama kerä Puroa lähti mukaani, niistä tulee talveksi villatakki Isoveljelle. Pikkuveljen villatakin langat löytyvät vanhasta varastosta. Juju-kerhosta sitten tuli tuollainen pikkuöttiäisten virkkauskirja. Kirja on ihan ok perusteos, hauskoja ohjeita siellä kyllä on. :) Hyllyntäytettä.


torstai 27. lokakuuta 2011

Perheen piirissä

Siskon toukkapipo
Lanka: Cascade Yarns Heritage 150 Solids
Koko: aikuinen




Toisen siskon kämmekkät ja ranteenlämmittimet
Lanka: Novita Nalle Aloe Vera
Ohje: Kämmekkäät Cherry Red Wristwarmers,
ranteenlämmittimet improvisoitu
Koko: Aikuinen





Pikkuveljen aluslapaset
Lanka: Novita Wool Neliraita
Ohje: Improvisoitu
Koko: 1-2 v


Viimeisimmät työt ovat olleet tälläisiä helppoja ja nopeita pikkutöitä siskoille ja pikkuveljelle. Pikkuveli kun aloittaa parin viikon päästä hoitouransa, niin aloitin nyt neulomaan sinne kaikkea pientä tarpeellista. Nuo kämmekkäät olivat kyllä todella helpot tehdä ja kauniit. Pokkarilla valokuvattuna eivät oikein näytä miltään... Voisin tehdä itselleni samanlaiset jostain muusta langasta. Ja hieman tuunattuna vaikka napeilla. :) Ja yksi suosikkiohjeistani hattujen osalta on tuo Wurm. Pitäsi sellainen tehdä vielä itselleni talveksi. Syysversio löytyy jo, nyt tartteis hieman paksumman.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Vuosittainen herkkupäivä

Päivän sana on ollut synttäriherkuttelu. Pöydässä oli paljon kaikenlaista, mm. kuvassa olevat tomaatti-fetapiirakka ja porkkanakakku. Muista ei tullut otettua kuvia. Maha on täynnä herkkuja, nyt pitääkin ryhdistäytyä.



Iltasella sitten testailin tuon puolijärkkärin eri asetuksia. Yhäkään en sitä osaa käyttää, joten kuvat ovat testailun tuloksia. Kokeilin siis eri vaihtoehtoja, siksi erilailla valotetut kuvat.






keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Aloitin Aikamoisen Aakkoshaasteen

Ambitus-kauluri
Lanka: Adriafil Knitcol
Koko: Aikuinen, melko pieni koko  




Aloitin tällä Ambitus-kaulurilla tuon aikaisemmin mainitsemani Aakkoshaasteen. Tuli tarpeeseen ja on aika mukavan mallinen ja näköinen. Lanka on taas uusi tuttavuus. Se on hieman saanut kritiikkiä nyppyyntymisestä sukkakäytössä, mutta en usko sen haittaavan tässä tapauksessa. Ohje on todella helppo kenenkä tahansa tehdä ja valmistuu nelosen puikoilla nopeasti. Ei pahaa sanottavaa.

Sitten uusiin haasteisiin!