Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet elämäni kauheimmat koiranomistajana.
Vajaa kaksi viikkoa sitten Koira alkoi oksentelemaan ja välttelemään syömistä. Useamman yön heräilin ja siivoilin Koiran jälkiä ja pyykkäsin rättejä aamulla. Ajattelin kyseessä olevan jonkun vatsataudin, niitä kun on liikkeellä tähän aikaan vuodesta tai sitten vierasesineen mahassa.
Viikko sitten maanantaina Koira oli taas oksennellut ja oli jo ollut syömättä. Ajatus suolitukoksesta alkoi jo pelottamaan. Kakkaakaan ei ollut tullut muutamaan päivään. En voinut olla tekemättä jotain ja lähdin eläinlääkäripäivystykseen melkein samantien töistä tullessani. Kaksi ja puoli tuntia meni päivystyksessä. Koira oli alakuloisen oloinen, oireina tuo (silloin jo melko raju) oksentelu ja syömättömyys. Eläinlääkäri tunnusteli koiran suolistoa ja ehdotti otti ensin Microlaxia suolen tyhjentämiseksi. Tunnustellessa paksusuoli oli hyvin turvonnut ja jonkinlaista luunsirpaletta sieltä sormiin tarttui. Suolihuuhtelu ei tuonut asiaan oikeastaan mitään uutta. Tämän jälkeen otettiin röntgenkuva vatsasta ja suolistosta. Sieltä sitten oli löydöksenä hyvin turvonnut ja prominentti tulehdus koko suolistossa sekä vatsalaukussa. Samana iltana aloitettiin pistosantibiootti Synulox kerran päivässä (suun kautta ei saanut laittaa yhtään mitään), kaoliini-pektiiniliuos ja Zantac (ranitidiinia, H2-reseptorisalpaaja) kahdesti päivässä. Ruokaohjeiksi annettiin riisi ja kana. Näillä siis lähdin kotiin hoitamaan Koiraa. Lisäohjeena oli kävelyttää Koiraa usein.
Tiistaina Koira oksenteli vielä hieman, mutta vähemmän kuin aikaisemmin. Seurailin tilannetta. Illalla koiran vointi hieman heikkeni, mutta jatkoin seuraamista vielä.
Keskiviikkona aamuyöstä Koira oksensi taas ja takajalat alkoivat pettää alta. Ulkoilutuksen aikana Koira heitti monesti pitkälleen maahan ja ei vain yksinkertaisesti päässyt jatkamaan matkaa. Huolestuin kovasti. Lähdin aamulla töihin ja soitin heti eläinlääkäriaseman avattua vastaanottoaikaa Koiralle. Sellaisen sain sitten puolillepäivin. Siskoni vei Koiran hoidettavaksi, koska sinne en itse päässyt. En ole muistanut vieläkään kysyä miten hän sai Koiran autoon, kävellen vai kantaen... Vastaanotolla Koiran paino oli 21.1 kg, ja laskin että painonpudotusta oli tullut kolmisen kiloa koko rumban aikana. Eläinlääkärin havaintona oli mahakipu, limakalvojen petekkiat sekä apaattisuus. Eläinlääkäri määräsi Koiran samantien tehohoitoon... Tästä alkoi kiivas hoitorumba ja koiran kirjaimellinen pelastaminen. Labrakokeet olivat karua luettavaa ja monet monet arvot olivat metsässä. Löydöksenä huomattava elimistön kuivuminen, paha akuutti haimatulehdus, munuaistulehdus, ohutsuolitulehdus...
Kivunhoidossa käytettiin tulehduskipulääkkeitä, joista tuli komplikaatioita, lääkitys vaihdettiin opiaatteihin, joista seurasi hengityssupressio -> Koiralle happinaamari. Ongelmia siis oli paljon kivunhoidon kanssa. Koko ajan annettiin suonensisäisesti Ringeriä (perusliuosta nestehukan korjaamiseksi) ja boluksina (kerta-annoksina) antibiootteja kovalla kädellä. Lääkkeiden kanssa oli muutenkin ongelmia, kun oksennuksenestolääke aiheutti suoliston liikkeiden huononemisen. Lääkkeitä meni paljon muitakin (Canicuria, Cerenia, Antepsiiniä ja ranitidiinia).
Koiraa kävin katsomassa heti töiden jälkeen, juuri kun tilanne oli pahimmillaan. Oli melko karua katsottavaa, kun omaan koiraan menee letkuja, naamalla on happinaamari ja koira on ihan tiedoton. Eläinlääkärin kanssa keskustelin sen hetkisestä tilanteesta ja sovin tulevani illalla uudestaan. Iltasella eläinlääkäri sanoi tilanteen olevan hyvin vakava ja koiran menettäminen oli enemmän kuin todennäköistä. Kyllä siinä teki jotain ihan muuta kuin nauratti. Koiran oli jäätävä eläinlääkäriasemalle yöksi tehohoitoon ja seurantaan. Hoitajat ja lääkäri sopivat, että soittavat minulle heti jos yöllä jotain tapahtuu, tai kaiken mennessä hyvin he soittaisivat aamulla. Arvatkaa vaan miten ilta ja yö menivät? En nukkunut, vaan itkin koko päivän, illan ja yön.
Torstaina lähdin aamuvuoroon töihin hyvin väsyneenä ja erittäin turvonnein silmin. En saanut töitä tehtyä kunnolla, kun ajatukset olivat koko ajan jossain muualla. Itkeskelin jatkuvasti.... ei ihan paras asiakaspalvelija. Aamupäivällä soitin sitten eläinlääkäriasemalle ja sain maailman parhaita uutisia; Koira oli noussut kävelemään ja käynyt jo pissillä. Aivan uskomaton fiilis, kun tuollaista kaiken tapahtuneet jälkeen kuulee. Työtahti muuttui selkeästi ja jaksoinkin tehdä työpäivän normaalitahdilla. Töiden jälkeen lähdin sitten eläinlääkäriasemalle katsastamaan tilanteen. Koira oli hereillä, mutta väsynyt. Kakkaa ei ollut tullut ja Koira oli pakkosyötöllä. Siitä alkoi sitten kolmipäiväinen kotiin-lääkäriin-kotiin-lääkäriin -rumba. Koira kävi päivittäin nesteytyksessä ja lääkehoidossa. Kotona pakkosyötin tunnin-kahden välein, lämmitin vatsaa, hieroin ja ulkoilutin. Eipä tullut paljoa nukuttua.
Lauantaina nesteytyksestä lähtiessä Koira oli jo hieman iloisempi ja halusi kantaa autolle mennessämme hanskani. Se oli niin upea juttu, ettei sitä ymmärrä ellei itse ole koiranomistaja. Ennen kotiin lähtöä eläinlääkäri sanoi, että kun Koira tekee ensimmäisen kakan, sitten voi huokaista ensimmäistä kertaa moneen päivään. Ja sehän tuli, heti ekalla kävelylenkillä kotiin mentyä. Minä vaan itkin ja kehuin Koiraa ylitsepursuavin sanoin ja rapsutuksin. Olisi siinä ohikulkijat ihmetelleet, jos olisivat nähneet. Se oli ensimmäinen kakka melkein kahteen viikkoon! Hyvät uutiset jatkuivat kotiin mentyä, kun Koira söi oma-aloitteisesti ensimmäisen kerran viikkoon.
Nyt
sunnuntaina Koiraa hoidetaan säännöllisen ruokailuaikataulun mukaan. Yhä kävellään pikkumatkoja, hierotaan masua, annetaan kaoliini-pektiiniä sekä Zantacia. Ruokana on Royal Canin Low Fat Gastrointestinal märkäruoka sekä lisäävissä määrin itsetehty kana-riisiseos. Koira on väsynyt ja toipilas, mutta jaksaa jo heilutella häntäänsä, syö ruokaa hyvällä ruokahalulla ja jopa yrittää kerjätä lapsilta ruokaa ruokapöydässä. Eiköhän tästä meille vielä kunnon koira tule!
Jatkossa ruokavalio kokee täysmuutoksen, kun ruoka muuttuu vähärasvaiseksi ja pienissä annoksissa, usein päivässä annettaviksi. Suurin onnenaiheemme oli loistava, osaava ja rohkea eläinlääkäri. Hän kertoi pahimman tilanteen ollessa päällä, että suurin osa eläinlääkäreistä olisi lopettanut koiran samantien. Hän kuitenkin halusi kokeilla ja hoitaa niin kauan kuin minä annoin luvan. Ja onneksi annoin. Muutenkin el.lääkäri oli upea, en olisi voinut parempaa meidän Koiraa hoitamaan saada.
Uskomaton viikko! Niin, tämän viikon maanantai (päivä jolloin koiran vein ekaa kertaa päivystykseen) oli myös ensimmäinen töihinpaluupäiväni hoitovapaan jälkeen. En tiedä miten paljon tämä ensimmäinen työviikko on jäänyt töiden osalta mieleeni, kyllä tämä Koiran tilanne on vienyt kaiken huomion. Nyt vaan mennään hetki kerralla eteenpäin ja toivotaan parasta.