Näytetään tekstit, joissa on tunniste paidat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paidat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. joulukuuta 2016

Uusi lempipaita

I'm in love.

Ruska
Lanka: Garnstudio DROPS Alpaca
Ohje: Ruska / Suvi Simola (Ravelry)
Koko: 38


Jostain hetken mielenhäriöstä menin ilmoittautumaan testineulojaksi Suvi Simolalle hänen syksyllä julkaistuun Ruska-paitaan. Itse mallipaita oli kovin erivärinen kuin omani, mutta malli houkutti kovasti. Aiemmin en ole mitään näin suurta testineulonut kenellekkään, mutta onneksi lähdin mukaan. Tämä paita on nimittäin niiiiiin ihana ja niin minua. Alpakka on melko haastava materiaalina iholle, mutta omani on onneksi jo siihen tottunut. Mallin oli tarkoitus olla hieman löysempi päällä, ja vaikka oma tiheyteni ei suuresti poikennut tarkoitetusta, sain käsialallani tämän istuvan puseron. Mutta ei haittaa, itse pidän sellaisista. Tällä ohjeella on tarkoitus tehdä toinenkin pusero, ehkäpä Wollmeisen Puresta tai Twinistä, niitä kun on kaapissa enemmänkin. Ohje on Suvin tapaan selkeästi kirjoitettu ja helppo neuloa. Suosittelen. En ole oikein mitään muita paitoja tämän valmistumisen jälkeen pitänytkään.


Vaihdokkaat
Lanka: Handu ja Zelda’s Dippins
Ohje: omasta päästä
Koko: 39




Ostin itselleni erään sukkakirjan Facebookin kirppariryhmästä. Kirjan myyjä kysäisi sitten ennen maksua, voisinko neuloa hänelle yksinkertaiset villasukat euromaksun sijaan. Hän niitä tykkäsi käyttää, muttei itse kyennyt niitä neulomaan. Ilman muuta se minulle kävi. Etenkin kun aikataulu ei ollut mikään pakkotahtinen. Myyjä sitten laittoi minulle kirjan sekä kolmea eri lankaa omasta jemmastaan postissa tulemaan. Oli onni, että langat olivat itsellekin mieluisia ja neulominen oli senkin takia paljon mieluisampaa. Itse stressaan kovasti aikataulutetusta neulomisesta, joten tälläinen löysempi, vaikkakin aikataulutettu, neulominen ei vedä hampaita niin irveen. Sukkien vastaanottaja halusi yksinkertaiset, sileät ja joustavat sukat mahdollisimman pitkällä varrella.  Tein siis sukat varpaista aloittaen, jotta saisin käytettyä langat mahdollisimman hyvin loppuun. Jalkaterä on Handun vahvistettua sukkalankaa sileällä pinnalla ja pyöreällä vahvistetulla kantapäällä. Lanka loppui sopivasti nilkan kohdalla ja jatkoin Zeldan langalla. Siinä oli ihana kiilto, koska lanka sisälsi villan lisäksi silkkiä ja bambua. Säären etuosaan laitoin joustinneuletta ja taakse lisäsin pienen palmikon kulkemaan koko varren pituudelle. Teki mieli jotain pientä tehdä mukaan, vaikka simppelit nämä muuten olivatkin. Pituutta tuli pohkeen yläosaan, saajan toiveen mukaisesti. Eivät nämä mitkään muotovaliot ole, mutta ajatuksella saajalle tehdyt. Hänkin oli tyytyväinen saamiinsa sukkiin, joten hyvä mieli jäi.

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Puolen vuoden blogipaasto

Niin tuli syksy viime kirjoituksen jälkeen. Pimeä, märkä, väsynyt. Ei silloin vaan jaksa. Blogi siis jäi muun arjen pakerruksen jalkoihin. Nyt on joulukuu, lunta on ollut jo pitkän aikaa ja blogi-minäni on myös alkanut herätä horroksestaan. Tässä reilun viiden kuukauden aikana on valmistunut vaikka sun mitä, joten jaan niitä hieman eri postauksiin. Mennään nyt vaikka suurinpiirtein aikajärjestyksessä.

A Song of Beads & Lace (TdS etappi 4)
Lanka: Hopeasäie Gold, väri Vilja
Ohje: A Song of Beads & Lace (Ravelry)
Koko:37/38



Nämä olivat ensimmäiset helmisukkani. Koskaan en ollut helmiä neuloessani käyttänyt, joten tekniikka oli myös uusi. Onneksi ohjeita löytyi asiaan hyvin, vaikken niitä tietystikkään ollut etukäteen harjoitellut. Kun oli ekan helmen vuoro solahtaa neuleeseen, niin ohjekuvat ja -videot vaan esiin. Ja helppoahan tuo oli! Käytin heti alkuun vaijerimenetelmää, joka kyllä istui käsiini vallan mainiosti. Minulla oli vaijerilla noin 50 helmeä ja vaijereita oli kaksi. Ei siis tarvinnut koko ajan olla täyttämässä vaijeria. Lopullista helmimäärää en laskenut, mutta olisiko ollut vajaa parisataa. Maltillisesti siis.

Malli oli ensimmäinen Sarah Bessin ohje, jonka neuloin. Ohje oli hyvin kirjoitettu ja kaaviot oli hyvin eritelty jokaista vaihetta varten. Lopputulos on hieman liian sekava omaan makuuni, mutta kyllä nämä sukat minulle jäivät loppujen lopuksi. 


Tyhmäpaita
Lanka: Geilsk 3Bomu-ply Bomulld og uld, väri C3
Ohje: Topstykke (Ravelry)
Koko: 40/Medium



Tähän paitaan kävisi moni hokeman ja lauselma. "Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis". "Ei kaikki kultaa joka kiiltää". "Moni kakku päältä kaunis". "Onks pakko jos ei haluu" "Kannattiko?" Joo, ei. Tilasin tämän langan ja ohjeen pakettina jo kolmisen vuotta sitten muutaman kanssaneulojan kanssa. Pitkään nämä marinoituivat laatikossa, kunnes viime keväänä sain tämän puikoille. Jo alussa huomasin, että värimakuni oli kovasti muuttunut muutaman vuoden takaisesta ja väri oli kovin pliisu. Mitä edemmäs tätä paitaa neuloin, sen tuskaisemmaksi se muuttui. Loppuun piti kirjaimellisesti neuloa hammasta purren. Sovitin enkä tykännyt. En vieläkään tykkää itseni päällä. Nyt joulun aikaan paita löysi uuden kodin äitini luona. Toivottavasti se on siellä onnellisempi kuin tuolla muovilaatikossa. Ohje oli hieman sekava, mutta Ravelryn avulla sain siitäkin nopeasti selon. Käännös ei ollut ihan parhaasta päästä. Onneksi en ollut ensikertalaisneuloja. Never again.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Happy calculating!

Voiko matematiikka olla myös hauskaa? Kyllä. Ehdottomasti.

Käytiin muutaman paikallisen neulojatoverin kanssa hakemassa paitaoppia Jyväskylässä TitiTyyn ihanaisessa lankakaupassa, opettajana maailmanluokan tekniikkamestari ja neulesuunnittelija Ysolda Teague. Viisituntinen kurssi sai kyllä tälläisen aloittelevan neuloja pyörryksiin, mutta positiivisella tavalla. Vain muutamia paitoja tai neuletakkeja neuloneena pääsin tutustumaan usemapaankin eri tekniikkaan ja tyyliin neuloa niitä. Tämähän on vähän niinkuin sukan kantapää, niitä on muitakin kun se "perinteinen malli". Think out side the box. 

TitiTyyllä oli jo aiemmin samalla viikolla vieraillut toinen maailmanluokan tähti, Stephen West. Kun kurssit tulivat myyntiin, mietin hetken aikaa kummanko suunnittelijan kurssille menisin. Stephen houkutteli persoonallaan, mutta Ysolda voitti tekniikkataituruudellaan (jota kyllä Stepheniltäkin löytyy ja paljon) ja sillä, että kurssin sisältö oli enemmän minua hyödyttävä. Enkä kyllä pettynyt. Keskustelua ja ajtustenvaihtoa oli hyvin mukana, vaikka suomalaisille perinteiseen tapaan englanniksi pidettävä kurssi hieman ehkä jokaista jännitti. Mutta itse Ysolda on niin ihanan rento ja suloinen (kyllä, ihmisestä voi niin sanoa), että jännittää ei tarvinnut lainkaan. Jäi mahdottoman hyvä mieli ja suuri palo aloittaa justhetinyt itselleni jotain paita- tai takkimallia. Nyt siis vaan lankavarastoja penkomaan!

Alla hieman kuvia ja tunnelmia (niin mahdottoman laadukkaalla kännykkäkameralla).


Aamupalan ja lounaan jäädessä väliin kotona,
ensimmäinen pit-stop oli luonnollisesti ihana kahvila Muisto

Tässä vielä hieman tutkaillaan toisiamme ennen kurssin alkua.

Ja sitten itse asiaan!

Niin, se suomalainen kirosana; mallitilkku.
Ehkäpä minutkin saatiin nyt niitä tekemään, pienen demonstraation jälkeen...

Tälläinen kattokoriste voisi minullakin olla.
TukuWoolia ja Ysoldan "Wee" takkeja pikkuihmisille

Matematiikka. Paljon.

Näihin kahteen uuteen malliin ihastuin aivan täysillä.
Liivissä on äärettömän kauniit värit ja tuo paita oli ah niin ihanan lämpöinen ja pehmoinen.
Ohjeita odotellessa.

Round yoke.

Päästiin me harjoittelemaankin.

Ilta päättyi vielä ex-tempore Sohwissa.
Lähdettiin Ysoldan ja muutaman muun neulojan kanssa hieman rentoutumaan
ja päästämään aivot lepotilaan tiukan kurssin jälkeen.
Jälleen, herkullista. Tosin Bearnaise kana jäi yhä tilaamatta. :D

Kotona mallasin vielä neulomaani minipaitaa lasten Muumille.
Paljon on vielä oppimista, onneksi.

torstai 6. elokuuta 2015

Vuoden nuori suunnittelija iski jälleen

Lapsi toi jonkin aikaa sitten minulle lankajemmastani lankoja ja pyysi minua tekemään itselleen villapaidan. Oli kuulemma jo väritkin suunnitellut valmiiksi. No jaa, mitäpä äiti siihen voi muuta sanoa kuin "kyllä, minäpä neulon sinulle sellaisen". Samainen lapsi toi edellisellä kerralla ne kämmekäs/ranteenlämmitin -langat ja valmiiksi piirretyn suunnitelman.

Pohjaksi valitsin Ravelrystä peruspaidan Flaxin ohjeen. Sitä olikin pitänyt jo jonkinaikaa kokeilla ja nyt siihen tuli sopiva tilaisuus. Ohje oli simppeli ja helppo seurata ja paita tuli "silloin tällöin" neuloen alle viikossa. Tein 8-10 -vuotiaiden koon tuolle isokokoiselle tulevalle eskarilaiselle. Muutoin paita on ihan peruskauraa, mutta hihojen ainaoikein neule tekee hauskan, ritarimaisen säväyksen. Hyvä paita pidettäväksi eskarissa talvitakin alla.

Paidan uusi omistaja oli enemmän kuin onnellinen uudesta paidastaan ja kiitteli vuolaasti koko illan siitä. :) :)

Flax
Lanka; Cascade Yarns Cascade 220 
Ohje; Flax (Tin Can Knits, Ravelry-linkki)
Koko; 8-10 v