lauantai 24. lokakuuta 2015

Happy calculating!

Voiko matematiikka olla myös hauskaa? Kyllä. Ehdottomasti.

Käytiin muutaman paikallisen neulojatoverin kanssa hakemassa paitaoppia Jyväskylässä TitiTyyn ihanaisessa lankakaupassa, opettajana maailmanluokan tekniikkamestari ja neulesuunnittelija Ysolda Teague. Viisituntinen kurssi sai kyllä tälläisen aloittelevan neuloja pyörryksiin, mutta positiivisella tavalla. Vain muutamia paitoja tai neuletakkeja neuloneena pääsin tutustumaan usemapaankin eri tekniikkaan ja tyyliin neuloa niitä. Tämähän on vähän niinkuin sukan kantapää, niitä on muitakin kun se "perinteinen malli". Think out side the box. 

TitiTyyllä oli jo aiemmin samalla viikolla vieraillut toinen maailmanluokan tähti, Stephen West. Kun kurssit tulivat myyntiin, mietin hetken aikaa kummanko suunnittelijan kurssille menisin. Stephen houkutteli persoonallaan, mutta Ysolda voitti tekniikkataituruudellaan (jota kyllä Stepheniltäkin löytyy ja paljon) ja sillä, että kurssin sisältö oli enemmän minua hyödyttävä. Enkä kyllä pettynyt. Keskustelua ja ajtustenvaihtoa oli hyvin mukana, vaikka suomalaisille perinteiseen tapaan englanniksi pidettävä kurssi hieman ehkä jokaista jännitti. Mutta itse Ysolda on niin ihanan rento ja suloinen (kyllä, ihmisestä voi niin sanoa), että jännittää ei tarvinnut lainkaan. Jäi mahdottoman hyvä mieli ja suuri palo aloittaa justhetinyt itselleni jotain paita- tai takkimallia. Nyt siis vaan lankavarastoja penkomaan!

Alla hieman kuvia ja tunnelmia (niin mahdottoman laadukkaalla kännykkäkameralla).


Aamupalan ja lounaan jäädessä väliin kotona,
ensimmäinen pit-stop oli luonnollisesti ihana kahvila Muisto

Tässä vielä hieman tutkaillaan toisiamme ennen kurssin alkua.

Ja sitten itse asiaan!

Niin, se suomalainen kirosana; mallitilkku.
Ehkäpä minutkin saatiin nyt niitä tekemään, pienen demonstraation jälkeen...

Tälläinen kattokoriste voisi minullakin olla.
TukuWoolia ja Ysoldan "Wee" takkeja pikkuihmisille

Matematiikka. Paljon.

Näihin kahteen uuteen malliin ihastuin aivan täysillä.
Liivissä on äärettömän kauniit värit ja tuo paita oli ah niin ihanan lämpöinen ja pehmoinen.
Ohjeita odotellessa.

Round yoke.

Päästiin me harjoittelemaankin.

Ilta päättyi vielä ex-tempore Sohwissa.
Lähdettiin Ysoldan ja muutaman muun neulojan kanssa hieman rentoutumaan
ja päästämään aivot lepotilaan tiukan kurssin jälkeen.
Jälleen, herkullista. Tosin Bearnaise kana jäi yhä tilaamatta. :D

Kotona mallasin vielä neulomaani minipaitaa lasten Muumille.
Paljon on vielä oppimista, onneksi.

4 kommenttia:

  1. Taisi olla antoisa kurssi teilläkin :) Myö käytiin Sohwissa virkistäytymässä ennen Stephenin kurssia, mut jännitti niin paljon et ruoat piti nopeasti vaan hotkaista ja laukata sitten Titityyhyn :D

    VastaaPoista
  2. Ostin Tuulian uusimman kirjan, siinä on vähän samankaltaisia juttuja :) Pitänee paneutua siihen oikein kunnolla Yosoldan puutteessa ;)

    VastaaPoista
  3. I am happy you had such a great time.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista