Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aakkoshaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aakkoshaaste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Vanhaa lankaa pikkupojalle

Nostalgiapolvarit
Lanka: Novita 7 Veljestä (Impivaaran aikaista)
Ohje: Novitan sukkalehti, ohje "Z: Polvisukat raidoittaen"
Koko: Lapsi, 4-6 v (pohja noin 20 cm)



Nämä sukat tuli neulottua siskoltani saamista ikuvanhoista langoista. Lankana on Impivaaran logolla olevaa Novitan 7 Veljestä lankaa. Olipa muuten melko paksua lankaa neuloa, en yhtään ollut tottunut. Puikot olivat 3,75 mm  pitkät pyöröt. Aika sopiva sukkiin, vielä neloset olisivat olleet kyllä sopivat. Jotenkin vaan tuntuu melko tönköltä, kun on enemmän neulonut noita ohuempia lankoja. Tarkoitus on viedä nämä päiväkotiin talveksi, ovat paksut ja varmasti lämpimät. Suojaavat nilkkaakin, kun ovat polvisukkapituutta.

Näissä sukissa uutena asiana tuli minulle tuo sädekavennuskantapää. Ihan superhelppo ja melkoisen siisti tulee, jopa minunkin käsialallani. Pitää vaan pojalta kysellä millaiset nuo ovat käytössä.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Ääripäät lämmitettynä

KYHit 5 ja 8. Molemmat isoveljelle. Tossut poika halusi samasta langasta kuin omat tossuni, joten kauneus on sitten katsojan silmässä. Pipo tuli tarpeeseen syksylle. Ohje on Käänteinen, mutta pipo on kaikkea muuta. Kavennukset tein siis väärin, mutta en viitsinyt purkaa niitä kuitenkaan. Kyllä tuo käytössä toimii, teen sitten myöhemmin uuden, oikeanlaisen Käänteisen. Toimii samalla aakkoshaasteen K-työnä.

Pikkutossut
Lanka: Adriafil Knitcol
Koko: Pohja noin 18 cm


Pseudo-käänteinen
Lanka: Cascade Yarns Heritage 150 Solids
Koko: yksi koko koko perheelle 


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

7 % valmiina

Ekat kolme KYH-projektia ovat valmiita. Enää 20 tehtävänä. Ajattelin, että on helppo homma keksiä neulottavia pikkujuttuja, mutta ei. En halua tehdä mitän turhaa, vaan neuloa tarpeeseen. Sehän tässä juuri vaikeaa onkin. Äkkiäkös sitä joitain leluja tai tiskirättejä neuloisi, mutta kun niille ei ole tarve. Tarve on sitten kaikelle isommalle, mikä taas sotkee koko KYHin onnistumistoivetta. Mutta siltikin, neulon tarpeeseen. Meni syteen tai saveen. Alla siis kolme valmista;

Kotitossut
Lanka: Adriafil Knitcol
Koko: 38



Nämä kotitossut tulivat juuri tarpeeseen kesää ajatellen. Värit ovat ihanan pirteät, luonnossa vielä paremmat kuin kuvassa. Mii laiks. Mallikin on sopiva kesäajalle. Merinolanka on lämmintä, mutta sen kuluvuus on kysymysmerkki. En ole siis ennen ko. lankaa käyttänyt. 


Leikkiruokaa 
Lanka: tuntematonta puuvilla- ja villalankaa


Kananmuna ja sitruuna. Jos vaikka ette arvannut. :D :D

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Hoitotädin kiitos

Kevätpyörre
Lanka: Novita Luxus Cotton
Ohje: Tiskikukka
Koko: Halkaisija noin 27-30 cm


Olin nyt ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että edessä oli lapsen kevätjuhla. Ja samaan sarjaan tuli sitten tuumailtavaksi hoitotädin lahja. Pitkään olin jo ajatellut, että se olisi jotain itsetehtyä. Viemisiksi sitten tein siivous-/tiskirätin puuvillalangasta. Tuon kun käärii kauniisti rullalle, tulee siitä kuin oikea kukka. Mukaan laitoin vielä kuusi-seitsämän kappaletta itsetehtyjä pikkusaippuoita miedosti hajustettuna. Ihan kiva paketti tuli. Tämä Tiskikukka meni siis poikien omahoitajalle, kaksi pienempää sinistä meni sitten kahdelle muulle hoitotädille. Saippuoiden kera tietysti. :)


lauantai 12. toukokuuta 2012

Lohikäärmeen häntä

Lohiksen häntä-huivi
Lanka: Wollmeise 100 % Merino, väri Tiefer See (WD)
Ohje: Hitchhiker



Tämä oli ensimmäinen neulomustyöni Wollmeisen langasta. Ja ihastuin heti! Lanka on mukavan napakkakierteinen ja hyvä käsille. Ei repinyt tai kutittanut. Jälki on siistiä ja tasaista. Sain langan viime syksynä arvonnasta ja väri hieman epäilytti minua. Näytti vyyhdellä melko sekavalta. Tosiasiassa tuo väri on luonnossa aika kiva, etenkin kun se on sopivan tumma. Alemmassa kuvassa on käytetty salamaa ja värit ovat vääristyneet. Ylempi kuva kertoo todellisen värin. Huivin malli oli minulle myös uusi tuttavuus. Sellainen epäsymmetrinen malli, jota sai pari kertaa sovitella kaulaan ennen kuin löysi sopivan tavan sitoa huivi. Mutta tykkään. Eiköhän näitä syksylle tule joku lisääkin. Tämä menee sitten myös Aakkoshaasteen H-työnä listan jatkoksi.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Aah, jee, hups ja oho!

Aah= 
Michael Bublèn keikka Helsingissä muutama päivä sitten. Lähdin konserttiin ilman mitään ennakkokäsityksiä tai odotuksia ja ilta kyllä oli yllättävä ja hauska! Olin kuullut miehen laulavan aiemmin, mutta en tiennyt hänen olevan myös viihdyttävä esiintyjä. Niinkuin mies itse sanoi, perjantainen konsertti ei ollut konsertti vaan melkoinen show ja bileet samassa. Nauroin katketakseni ja nautin hyvästä musiikista. Etenkin kun paikkamme olivat mukavan lähellä permannolla... ;)



Jee=
Sain ensimmäisen isomman huivin koskaan valmiiksi, eli kuvassa on vielä pingottumassa olevan Daybreak -huivi. Ohje oli kyllä tosiaan helppo ja helposti muistettava. Lanka oli minulle uusi tuttavuus ja yllätti minut nyppyyntymisellään ja karvaisuudellaan. Noh, hyvä käyttöhuivi tuosta tuli, ei siinä mitään. Seuraava tulee sitten jostain tiukkakierteisemmästä langasta ;). Aakkoshaasteen D-työ.


Keväänsarastus-huivi
Lanka: Novita Tico Tico
Ohje: Daybreak (Stephen West)
Koko: Medium



Hups=
Tuli vähän ostettua lankaa, ihan vahingossa... Olenkin ollut pitkään ostamatta ja lakkoillut, joten eipä tämä maailmaa kaatanut. Vasemmalla on Hopeasäie Basic, värissä Kodisjoki. Tämä on niin täydellinen väri, että tästä tulee jotain minulle itselleni. Vieressä on saman langan Roosa-vyyhti. Tätä en tilannut, vaan se oli humpsahtanut vahingossa Villavyyhdissä tilaukseni mukaan. Ja kun siitä kyselin, niin palauttaa ei kuulemma tarvitse, lasketaan se bonukseksi. Melkoinen bonus, mahtavaa! Napista ja Nauhasta ostin kaksi vyyhtiä Malabrico Sock:ia. En ole ihan varma mitä noista vielä teen, mutta huivi olisi mielessä. Katsellaan.


Oho=
Ravelryn vaihdossa saamani paketti. Vaihdon teemana oli kevätaurinko ja budjetti 15 euroa. Ja mikä uskomaton paketti sillä budjetilla minulle tulikaan; kesähuivin ohje, teetä, silmukkamerkkejä, kaksi bambulankakerää, kortti ja mikä mahtavinta, lahjakortti jäätelöannokseen! Iso Kiitos Parilleni!



sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Varastoa pienemmäksi

Punaiset aallot
Lanka: Novita Nalle
Ohje: Aalto -säärystimet
Koko: Lapsi / nuori



Välikerros
Lanka: Jämälankoja. mm. Novita Woolia
Ohje: Improvisoitu
Koko: Taapero

  
       


Synttärirannettimet
Lanka:  Schachenmayr nomotta Extra Merino Premium
Koko: Nainen S



Onpahan tuota tullut jotain neulottuakin, vaikka tuntuu ettei mitään ole tänä vuonna valmistunut. Säärystimet ja ranteenlämmittimet menivät lahjaksi siskontytölle, kummitytölleni. Molemmat olivat ylihelppoja neuloa, ja sitikin onnistuin mokailemaan molemmissa. Noissa rannettimissa mokat eivät onneksi erotu, mutta säärystimissä onnistuin jotenkin hyppäämään yhden rivin yli kaaviossa ja sen takia aallot ovat erilaiset ylhäällä ja alhaalla. Tein nuo siis magic looppaamalla yhtäaikaa, joten onneksi virheet ovat sitten molemmissa säärystimissä. :D

Jämälankaprojektini aloitin noilla lasten pipolla ja hanskoilla. Mallit olivat hieman eri mieltä valokuvaamisesta, mutta kaiketi niistä neulomusten koko näkyy jollain tapaa. :) Molemmat on neulottu kaksinkertaisella langalla ja ovat melko lämpimän oloisia. Piposta tulee hyvä kevätpipo nuoremmalle ja tumpuista kevättumput vanhemmalle. Lisää pitää neuloa vielä pipo Isoveljelle... ja eiköhän tuolta jämälankalaatikosta tule muutakin valmista. Työn alla on kaksi villatakkia, joista puuttuvat enää ne himskatin vetoketjut. Saattaa mennä aikaa...

Lisätty jälkikäteen kuva toisesta samanlaisesta piposta. Nyt on molemmilla pojilla omat. :)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Lahjakämmekkäät

Joki-kämmekkäät
Lanka: Schachenmayr nomotta Extra Merino Premium
Koko: Naisten M



Matunilalle (jolle kiitos myös kuvista) lähti siis tälläiset kämmekkäät Ravelryn vaihdossa. Näitä oli kiva ja helppo neuloa, ohjeistus oli hyvin selkeä. Kämmekkäissä näkyy vielä kovasti tuo haparoiva kädenjälkeni, mutta täytyy sanoa että aika kivat näistä tuli. Niin kivat, että taidan tehdä itselleni samanlaiset. :) Lanka oli uusi tuttavuus ja ihan mieluisa sellainen. Mukavan pehmeää tälläiseen tarkoitukseen, onhan se merinovilla.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Suurien tunteiden sukat

Terapiasukat
Lanka: Cascade Yarns Heritage 150
Ohje: Bones (Jenni Österman)
Koko: 39


Nämä sukat menivät tämän vuotiseen Kalakukkovaihtoon vaihtoparilleni. Aloitin nämä jo hyvissä ajoin, mutta sitten tuli kaikki tuo hässäkkä koiran kanssa. Näitä on sitten neulottu kaikenlaisissa fiiliksissä, ilossa ja surussa, epätoivossa ja uudelleen heränneessä toivossa, ikäänkuin mielenrauhoittajina vaikeina hetkinä. Näiden valmistuminen sitten lykkääntyi ja lykkääntyi, mutta sain nämä onneksi ajoissa valmiiksi. Mallista tykkään kovasti ja lanka olikin sopiva valinta. Pintaneule pääsee oikeuksiinsa tälläisellä langalla. Olen aloittanut omat Bones-sukkani jo näitä ennen, mutta lanka ei ole oikein niihin sopiva. En tiedä pitäisikö ne purkaa (yksi on siis valmis) vai tehdä valmiiksi... jostain langasta tälläiset teen joka tapauksessa. :) Toivottavasti Lellu näistä tykkää... ;)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Aloitin Aikamoisen Aakkoshaasteen

Ambitus-kauluri
Lanka: Adriafil Knitcol
Koko: Aikuinen, melko pieni koko  




Aloitin tällä Ambitus-kaulurilla tuon aikaisemmin mainitsemani Aakkoshaasteen. Tuli tarpeeseen ja on aika mukavan mallinen ja näköinen. Lanka on taas uusi tuttavuus. Se on hieman saanut kritiikkiä nyppyyntymisestä sukkakäytössä, mutta en usko sen haittaavan tässä tapauksessa. Ohje on todella helppo kenenkä tahansa tehdä ja valmistuu nelosen puikoilla nopeasti. Ei pahaa sanottavaa.

Sitten uusiin haasteisiin!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

A B C D E F G

Nyt on sitten virallisesti ansaittu se Hullun Neulojan titteli. Päätin ottaa osaa erääseen haasteeseen, jossa on tarkoitus neuloa tietyn kaavan mukaan neulomuksia muutaman vuoden ajan. Pääpiirteittäin idea on se, että jokaiselle kuukaudelle on oma kirjaimensa, jonka mukainen neuleohje toteutetaan sinä kuluvana kuuna. Hauskaa! Sitten vaan tajusin, että suomenkielessä kirjaimia on aika paljon ja haaste loppuisi vasta helmikuussa 2014. Eli sääntöjen kiertämistä on luvassa ;). Onneksi se on ihan sallittua tuossa haasteessa, ajatus on vain neuloa aakkosjärjestyksessä... tämän pitäis olla hauskaa. Alle kirjaan pikkuhiljaa sellaisia ohjeita, joita olen jossain vaiheessa ajatellut neuloa. Onpahan sitten jotain mielessä kun kuun alku aina tulee. Samaan listaan kokoan myös tehdyt neuleet. Loppuviikosta aloitetaan A-kirjaimella. Jei!


Valmistuneet haasteneuleet


Suunnitteilla
I kesäkuu 2012
N marraskuu 2012 Newfoundland Mitts
O joulukuu 2012 Olga-sukat, Orange
Q helmikuu 2013 Quacking Up! ClothQuick Cupcake
R maaliskuu 2013 Revontuli
S huhtikuu 2013 Seed Stitch Cardigan, Stockholm Scarf, Short Row Peppermint Pattern, Spring Time Dishrag, Snowbaby ClothSocks in domino diamonds in “Fabel”, Skew, Still Light Tunic,
Skirt with zigzag pattern and stripes in ”Cotton Light”, Strangling Vine Lace Scarf, Show-Off Stranded SocksSweetie Candy Corsage Brooch, Scooped
U kesäkuu 2013
V heinäkuu 2013 Vignes (Vineyard) Dishcloth, Valentine Heart Clothvery vegan sausage
W elokuu 2013 Waffle Knit Dishcloth, Wavy Feathers Wimple FrancaiseWaistcoat in ”Muskat” with patterned rib border, Wurm
X syyskuu 2013
Y lokakuu 2013 yin and yang mittens
Ä joulukuu 2013
Ö tammikuu 2014
Å helmikuu 2014