keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joululahjoja

Tänä jouluna tein yllättävästi muutamankin neulotun joululahjan. Yleensä lahjoissa on korkeintaan yksi neulottu juttu, laiskuus iskee aina joulun alla. Stressi kasvaa aivan liian suureksi aina kun teen jotain toiveesta tai aikataululla. Siksipä vältän noita tilanteita. Mutta siis, jotain on tänä vuonna valmistunut. Tässä nyt jo julkaisukelpoiset.


Vaihtolapaset
Lanka: Cascade Yarns Cascade 220
Koko: Naisten M



Näitä lapasia tein innolla ja ajatuksella, meniväthän nämä paikallisen jouluvaihdon parilleni. Tokihan minulla oli kauhea stressi siitä, mitä parini näistä tuumaisi ja lentäisivätkö ne nurkkaan heti uuteen kotiin saavuttuaan. Ohje on helppo kuin mikä ja näitä tulikin neulottua useammassakin paikassa kodin ulkopuolella. Malli on helppo muistaa ja ainoa mitä muuttaisin siinä, on aukkopeukalo. Pitää joskus hieman tuumailla ja mallailla jonkinmoista muuta peukaloratkaisua (mikä voi olla hieman haasteellista tuon pintakuvion vuoksi). Lapasten kärjet päättelin silmukoimalla, toisin kuin ohjeessa. Omasta mielestäni se kävi paremmin tuohon malliin. Noh, nyt vaan sormet ristiin että nämä pääsevät käyttöön.

Työmaakypärämyssy
Lanka: Cascade Yarns Cascade 128
Ohje: Löyhästi mukaillen Knitted Child's Hat
Koko: noin 56-58 cm



Neuloin viime talvena lapsille ns. ritarimyssyt. Malli on helppo ja suojaa mukavasti korviakin. Tässä joulun alla sain toiveen samanlaisesta myssystä, mutta aikuisten kokona. Tarkoitus sen olisi mahtua työmaakypärän alle ja suojata työmiestä pakkasella. Noh, samoja lankoja oli jemmassa vielä reilusti joten jatkoin jo hyväksi havaittua linjaa. Helppoa ja nopeaa.

Ja mikä tärkeintä:


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Uskalsin!



Minulla on hieman huono "neuleitsetunto" enkä mielellään neulo aivan tuntemattomille ihmisille. Ihan vaan sen takia, etten tiedä kelpaako neulejälkeni heille. Löydän kaikesta virheitä ja olen ylikriittinen. Nuorempana tein synttäreilleni täytekakun, jonka levyt menivät kasatessa väärin ja kakku kenotti vinossa. Niin, en tarjonnut kakkua. Sama juttu sitten neuleissa. Joka kerta jännittää enemmän kuin laki sallii, kun annan jollekin neulomani neuleen. Aina pelkään jonkinasteista pettymystä.

Noh, tänä syksynä otin osaa (ensimmäistä kertaa elämämässäni) huivivaihtoon. Ajatus oli siis neuloa vaihtoparin ilmoittautumisen perusteella huivi vastaanottajalle. Värit löytyivät omalle parilleni hyvinkin nopeasti ja ihastuin niihin välittömästi itsekin. Ohjetta etsiskelin pari iltaa, kunnes sopiva löytyi. Tätä kyseistä mallia on hieman kritisoitu, se neulotaan kahdella värillä (reunan kirraaminen!) ja ohjeessakin on virhe. Mutta silti uskaltauduin sen mukaan huivin tekemään, korjaten virheet itse. Tein kolme ylimäräistä pitsikuviota, jolloin huivista tuli hieman suurempi kuin ohjeessa. Yläreuna kiristää hieman ja toinen siipi onkin toista hieman lyhempi, muttei sitä käytössä huomaa.

Lopputulos olikin parempi kuin uskalsinkaan kuvitella. Toki virheitä on ja paljon, mutta ehkäpä vastaparini tuon hyväksyy. :)


Viljapelto
Lanka: Malabrigo Yarn Sock, 
väreissä Ochre ja Terracota
Ohje: Dream stripes (Ravelry)
Koko: 94 g, korkeus n. 50 cm, leveys n. 165 cm