Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shoppailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shoppailu. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. elokuuta 2013

My precious!

Meidän perheellä (noh, minulla ja lapsilla) on uusi harrastus. Vei-vei-veivataan, lankaa lankaa näin. 

Isompi veljes leikkii, koko vyyhdin keri itse.

Olen jo monen monta kuukautta haaveillut kerijälaitteesta ja vyyhdinpuista. Nyt minulla on sellaiset. Voi ihanaa. Koko homma sai äkkilähdön pari viikkoa sitten neuletapaamisesta. Minulla on laatikoissa useampikin vyyhti, jotka pitäisi saada kakulle. Mutta se olisi pitänyt tehdä käsin, ilman apuvälineitä kuten aina. Ei houkuttanut. Kyselin sitten paikallisilta neulojilta ja kädentaitajilta kerijälaitetta ja vyyhdinpuita lainaan. Ne kyllä sainkin sitten seuraavassa neuletapaamisessa. Mutta yllätyksekseni Ninzi kysäisi paria päivää ennen tapaamista tarvitsenko vyyhdinpuita? Hänellä kun oli yhdet ylimääräiset. Ai tarvitsenko?? Kyllä, kiitos! Sain sitten ihan pienen pientä remonttia kaipaavat kokopuiset vyyhdinpuut hyvinkin edullisella sopimuksella. Hieman olin onnellinen tuosta, vieläkin hymyilyttää. Tuon onnenkantamoisen innoittamana sitten uskalsin tilata Esitolta myös kerijälaitteen muutaman muun kanssa kimppatilauksena. Nyt sitten saa tälläistä kaunista aikaseksi:

Lankana melko nami Wollmeisen Twin Tutu (medium).

Life is good.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Voisi sen helpommallakin tehdä

Olen tähän asti (ja vielä varmaan jonkinaikaa tulen tekemään) kerinyt vyyhdit keräksi käsin. Ja se alkaa sapettaa. Tokihan niistä ihan käyttökelpoisia keriä saa, mutta aikaa menee aika järjettömän kauan. Nyt on siis etsinnässä kerijälaite ja vyyhdinpuut. Uutena nuo maksavat 45-80 euroa kumpikin, joten käytettyjä aloitin etsimään.

WANTED!

kerijälaite 
vyyhdinpuut
(kuvat Fiinaneule)


Eriväriset ja puiset huomioidaan myös, mieluusti. Mielellään pieneen tilaan menevät. Ostovinkkejä siis vastaanotetaan. Kiitosta!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ohutta ja ohuempaa

Erään ihanan lankakaupan lopettaessa tilasin muutaman vyyhdin varastooni. Ensimmäinen on BC Garnin Silkbloom Extra Fino. Lace-vahvuista (300 m / 50 g) merinosilkkiä ja valkoista. Mikä ihmeen viiraus minulle tuli? Noh, näistä on tarkoitus tulla jonkinmoinen pitsihuivi. Alla on sitten saman langan hieman paksumpi versio, eli Silkbloom Fino (199 m / 50 g). Sekin pääsee huiviksi... joskus.




keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Arvontaa toisaalla

Kuopiossa on ihana pikkuinen (noh, ei nyt niin kovin pikkuinen) lastenvaatepuoti Niilo Ilo. Puodin omistajalla on myös blogi "Vauhtivekarat ja äidin vaatebuumi". Sielläpä on nyt puotiin lahjakorttiarvonta. Hipihipi nyt osallistumaan!



maanantai 27. elokuuta 2012

tiistai 1. toukokuuta 2012

Aurinkovärejä


Aurinko paistaa, lumet ja jäät liki sulaneet ja kesävärit saapuneet. Life is good. 

:) 

Selvennykseksi; Wollmeise Twin, väreissä Möhrchen, Limone ja Campari Orange.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Isoveljen uudet vaatteet

... ja  vähän äidinkin.


one tractor
sweatjacket
sweatshorts
chic wallpaper dress
magic knickers - emännänlahja

Kuvat me&i

Kutsut tänään, tilipussi kiittää. :)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Työnteon mukavin puoli

Pitkästä aikaa pääsin hyvillä mielin pikkuisen shoppailemaan. Käväisin tänään ovensa aukaisseen Niilo Ilo-kivijalkakaupan avajaisissa huokailemassa ihanuuksien perään. Olisihan tuolla ollut vaikka mitä kaunista ja ihanaa poikien kaappiin, mutta pitäydyin suunnitelmassani ostaa molemmille yksi vaatekappale. Isoveli sai Småfolkin kaivuripaidan ja Pikkuveli sai Nosh Organics:n hauskan apinabodyn. Tuossa bodyssa on fiksusti kaksi riviä neppareita, voi siis käyttää joko keston tai kertisvaipan kanssa ja menee sitten pidempään. Pitkään mietin ostanko enää koossa 86/92 bodyja, mutta tuumailin niiden sitten olevan päiväkodissa ulkoillessa ja unilla aika hyvä kapistus. 


Niin, ja kyllähän tuota jotain tuli mukaan itselleenikin... Melko ruskeanpuhuva paketti lankaa Lankakauppa Kujeesta, melkein kaikki on lahjoihin tarkoitettuja. Mukana on Cascade Yarns:n Cascade 220 -lankaa ruskeana 3 vyyhtiä, 220 superwashia ruskeana, mustana ja tummana turkoosina jokaista yksi kerä. Knit Pro:n 120 cm kaapeli ja 3.25 mm puikonpäätkin tuli hankittua.


Näiden lisäksi ostin paikallisesta lankakaupasta myös joululahjaan menevää Rowanin Felted Tweed lankaa, yllätys yllätys, ruskeana. ;)

torstai 3. marraskuuta 2011

4 kk lankalakko onnistui... melkein

Muistaakseni se oli alkukesää tai jopa loppukevättä kun asetin itselleni lankalakon marraskuuhun asti. Ja lakko piti, uskomatonta kyllä. Noh, melkein. Kaksi päivää ennen lakon suunniteltua loppumista matkaani tarttui kaupasta kolme kerää Tico Ticoa. Monet ovat sitä kehuneet hyväksi perussukkalangaksi, joten ajattelin kokeilla ja tehdä siitä töihin muutamat sukat. Jämistä sitten pojille sukat päiväkotiin. Myös muutama kerä Puroa lähti mukaani, niistä tulee talveksi villatakki Isoveljelle. Pikkuveljen villatakin langat löytyvät vanhasta varastosta. Juju-kerhosta sitten tuli tuollainen pikkuöttiäisten virkkauskirja. Kirja on ihan ok perusteos, hauskoja ohjeita siellä kyllä on. :) Hyllyntäytettä.


lauantai 20. elokuuta 2011

Apuvälineet shoppailuun ja neulomiseen


Siinäpä ne. Jalan- ja kädenjäljet pojilta. Alkujaan aloitin noiden ottamisen kengänostamista ajatellen, mutta olen huomannut noista olevan hyötyä muutenkin. Esmerkiks neulomisessa. Aina sitä kättä tai jalkaa ei ole vieressä käsineen tai sukan pituuden mittaamiseksi. :) Ja jääpähän muutenkin hieman muistoa noiden koipien kasvusta.

perjantai 19. elokuuta 2011

Suuria muutoksia jokaiselle

Huomasin jokunen aika sitten, että kukkaron nyörien tulee tiukentua entisestään nyt seuraavan parin kuukauden aikana. Joten shopailu on hieman paitsiossa nyt jonkin aikaa. Kaiketi se kodin, lapsien ja auton vakuutusmaksujen maksaminen menee omien endorfiinien vapautuksen edelle? Hmmm... Noh, sen verran ostin uutta, että Pikkuveli sai syksyksi takin. Isoveljeltä ei ole tässä koossa varastossa yhtään syystakkia. Ehkäpä siitä syystä, että Isoveli oli samankokoinen puolivuotiaana kuin Pikkuveli on nyt 12 kuisena. Hieman eri kokoluokkaa siis. Takki on NameIt:n "jonkun niminen takki". Kokona 80. On livenä kyllä mukavan näköinen. Isoveli käyttää myös puistoleikeissä NameIt:n takkia, johon olen ollut todella tyytyväinen. 


Äitiiii, mä en haluu kävellä ja mallata takkia!
Isoveli sai Huutiksesta 100 cm Risto Matti Ratian välifleecepuvun, kokona 100 cm. Ja se on nyt juuri sopiva. Eli ei kyllä mene kovin pitkään. Onneksi sille on tuo toinenkin käyttäjä odottamassa.

Shoppailutauosta sen verran, että olen äärettömän tyytyväinen siihen että olen pitänyt itselleni asettaman lankalakon 100 prosenttisesti! Houkutuksia on ollut paljon, mutta pääni olen pitänyt. Toivotaan, että tämä jatkuu vielä sinne marraskuulle yhtä hyvin...

Muutoksia on siis tulossa montakin meidän perheen elämään. Ensinnä pieni muutos omassa elämässäni on se, että syyskuun ekasta päivästä lähtien ryhdyn viljattomalle ruokavaliolle. Ekaksi nyt kuukauden verran ja jos se hyvältä tuntuu niin jatkan sitä itselle sopivalta tuntuvan ajan. Synttäreillä saa sitten repsahtaa. :D Mitään sen suurempaa tarkoitusperää tämän takana ei ole, mutta en pane pahakseni jos yleisvointini kohentuu, saan lisää virkeyttä ja painoa olisi muutaman kuukauden päästä ainakin pari kiloa vähemmän. Katsellaan miten käy.

Seuraava iso muutos on tuo Isoveljen hoidon aloittaminen. Ollaan nyt käyty kahdesti tutustumassa muutaman tunnin ajan päiväkotiin ja tulevaan hoitoryhmään. Hienosti on mennyt. Ensi viikolla on sitten tarkoitus olla kaksi päivää koko päivän ja yksi aamupäivä pojan sitten ilman minua. Eniten ehkä jännittää se unien löytyminen. Poika kun ei ole nukkunut päiväunia enää vuoteen, mutta hoidossa ne olisi tarkoitus nukkua. Siitä saattaa tulla hieman haasteellista. Tai sitten ei. Se nähdään ensi viikolla.

Kolmas suuri muutos on poikien muuttaminen yhteiseen huoneeseen. Tähän mennessä ovat siis olleet eri huoneissa. Tarkoitus on myös vaihtaa huoneita meidän vanhempien ja sitten lasten kanssa keskenään. Eli lapset saavat meidän nykyisen makuuhuoneen, on parempi kahdelle lapselle. Huomenna jos jaksaisi tehdä muuton, niin sitten pääsevät kaikki kokeilemaan uutta nukkumajärjestystä... siitä sitten enemmän myöhemmin.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Nyt meni jo polkuhintaan...

Pidin tänään me&i-kutsut kotonani uuden malliston ilmestyttyä muutama päivä sitten. Mallisto itsessään ei syttänyt minua oikein lainkaan, mutta totuuden nimissä on sanottava että kyllä vaatteet olivat livenä kuitenkin edustavamman näköisiä. Mutta silti, plääh. Tilasin kuitenkin pojille molemmille yhden yläosan. Isoveljelle vihreän sienipaidan ja Pikkuveljelle vaalean syysmetsäbodyn. Kaikkein parasta oli se, että vaatteille tuli hintaa 2 euroa. :D Kutsujeni vieraat olivat siis niin innokkaista tilaajia, että sain extra-alennuksen. Eipähän tullut paha hinta vaatteista... pankkitili kiittää. :) Minä taas kiitän kaikkia kutsuillani käyneitä, oli taas mukavaa, kuten aina. Muutaman viikon päästä sitten uudestaan Jesperin merkeissä ;).




perjantai 5. elokuuta 2011

Jalkinesatoa

Ostinpa sitten useammatkin kengät ja tossut parin vuorokauden aikana... mutta onpahan nyt hieman varastossa niitäkin. Vielä olisi hankittava Isoveljelle syyskengät ja kumpparit päiväkotiin. Noh. Pikkuveli sai Naturino-merkkiset syys-/kevätkengät, nahkaa.


Itselleni ostin Sara La Fountainin mallistoa olevat työkengät. Vähän fiilistelykengät, jotka varmaan muuttuvat ulkokengiksi kun jalat irtisanovat itsensä ;)


Molemmille pojille tilasin sitten vielä Starchildin sisätossut jumppaan/päiväkotiin. Saas nähdä kumpaanko pääsevät käyttöön.



maanantai 1. elokuuta 2011

Ei minun lapseni niin iso ole!

Ei, en usko. Ei minun lapseni ole mihinkään päivähoitoon menossa... mutta totta se vaan on. Isoveli menee päiväkotiin jo tämän kuun lopussa ja Pikkuveli seuraa perässä marraskuun alussa. Pikkuveljelle ei kylläkään ole vielä hoitopaikkaa, mutta toivotaan että sellainen samasta päiväkodista löytyy. Ja tämä tuleva elämänmullistus tuo mukaan sitten paljon uutta ja hoidettavaa. Ensinnäkin; mitä päiväkotiin tarvitaan? Se pitäisi selvittää pikimiten. Yhden asian tein jo keväällä, tilasin Mine4Sure -nettikaupasta nimilappuja poikien vaatteisiin ja kamppeisiin. Niitä pitäisi sitten kiinnitellä aina tarpeen mukaan. Vaatepuolta en ole miettinyt vielä lainkaan, toivon vain että varastossa löytyy kaikkea. Voihan huokaus... Mutta hei, nythän voin sitten suunnitella kaikkea kivaa neulomista poikien tarpeisiin. Kivaa!

Tänään kävin ostamassa Polarn och Pyretiltä Isoveljelle Wind Fleecen pihaleikkeihin, yhdessä villapaidan tai collegetakin kanssa käytettäväksi. Pikkuveli sai farkkulappuhaalarit. :)


torstai 16. kesäkuuta 2011

Hei hei muovipussit

Ostin Koukuttajan Etsy-kaupasta pari uutta projektipussukkaa. Noh, toinen noista on toilettilaukku, mutta menee mulla keskeneräisten neuleiden säilömiseen. Kokonsa puolesta noihin menee mukavasti hieman isompikin kuin sukkaprojekti. Nyt mulla on hurjat kolme pussukkaa, ja niillä on pärjättävä. Nih. Nyt jos pääsisi eroon niistä raivostuttavista pienistä muovipusseista tuolla lankakaapissa.



Ja vielä yksi asiaan kuulumaton kuva. Olin myymässä tätä kantoliinaani, mutta ostaja sitten harkinnan jälkeen ei sitä ostanut. Pitäisikö sanoa että onneksi, koska kuvaa ottaessani huomasin miten ihana liina se on! Liina on siis Haikarankehto Johannes I, pituudeltaan 4,6 m. Niin ihanan pehmoinen ja mukautuva liina... sidontaa ei kannata katsoa, oli sellainen pikasidonta lähinnä myyntiä varten. Bonuksena hieman maisemaa takapihallemme samalla... 


tiistai 24. toukokuuta 2011

Ostoksia ja arpaonnea

Lähestyvä kesä teki todeksi sen asian, että Pikkuveli tarvitsee jonkinlaiset kengät. Nämä Kavatit sain ostettua tuttavaltani. Kauniit ne kyllä ovat! Malli on ekomallistoa ja ihanan jämäkät, mutta pehmeät käteen. Uskon, että ovat aivan loistavat jalassakin. Kokona noissa on 21, eli sopivat juuri nyt. Sopivasti tähän alkukesään. Kiitos R!


Ja arpaonnea minulla on ollut tuolla Ravelryn puolessa. Osallistuin kaksiin arpajaisiin ja palkinnot olivat aivan loistavia. Ekassa kuvassa on BC Garnin Jaipur Silk Fino -silkkilankaa. Värinä on 34. taivaansininen. Mukana tulivat kauniimpaakin kauniimmat silmukkamerkit. Tämä lanka on minulle. Tästä ei siis tehdä mitään lapsille tai lahjaksi, vaan minä teen jotain ihan itselleni. On nimittäin sen verran kaunista lankaa, että tämä vaatii jo paljon ajatusta ja rakkautta sen neulomiseen.


Toinen palkinto oli monitoimipaketti. Mukana oli monen monta ihanaa teepussia, ne eivät kauaa ehdi vanheta kaapissa minun teenjuontitahdillani. Paketissa oli myös herkkuja, "melkein-valmiita-virkattuja-munakuppeja", hauskat korvikset sekä punottu laukku. Teet ja herkut tulee varmaan tuhottua melko nopeasti, munakupit laitan jemmaan tulevaa pääsiäistä varten, korvikset pääsevät korulaatikkoon ja laukkua hieman kaavailin matkarattaiden kaveriksi. :)


Kolmas palkintoni sai minut huokailemaan, ihastelemaan, hihkumaan... Woolmeisen lanka, värinä sinivihreä We're different pussukasta. Minulla ei ole koskaan ollut WM:n lankaa. Sitä on kovasti kehuttu keskusteluissa ja nyt minäkin pääsen sitä testaamaan. Tästä tulee myös jotain minulle, ei muille. Itsekkyys iskee. ;)

perjantai 13. toukokuuta 2011

Shoppailuterapiaa

Joku kevätväsymys ja alakulo on iskenut ja yritin parantaa sitä shoppailuterapialla. Hetkittäistä apua siitä oli :) . Isoveli sai NameIt:n housuja kesäksi. Ruudulliset polven alle-shortsit koossa 98-104 sekä capreiksi käännettävät housut samassa koossa. Pikkuveli sai samanlaiset, mutta tummansiniset. Kokona 80-86.



Tinttu.com:lta tilasin Pikkuveljelle punaisen kärpässienibodyn (ai kuis nii punainen on tyttöjen väri?) sekä turkoosin lohikäärmepuvun. Kokona noissa taisi olla myös se 80/86 ja ovat melko reilua mitoitusta. Käyttöön ne siis pääsevät varmaan vasta keskikesän aikaan. Josko tuo lapsi vaikka kävelisi siihen mennessä ;)



Tintulta tilasin myös itselleni ensi syksyksi uuden hatun. Suurin osa hatuistani on joko jotain ikivanhoja valmispipoja tai omatekemiäni, joten jotain uutta ja kivaa kaipasin. Olen siis amppari ensi syksynä. :D



Pikkuveli sai vielä koon 80 Lennen Nipi olkainhousut nyt viileämmille aamuille ja puistoreissuille. Niillä on hyvä kontata maassa sitten Isoveljen (ja äidin) perässä.

lauantai 9. huhtikuuta 2011