tiistai 26. marraskuuta 2013

Arkista aarteenetsintää

Muutama vuosi sitten tutustuin Geokätköilyyn netissä. Silloin se tuntui hurjan hankalalta ja monimutkaiselta ja jätinkin asian sikseen odottamaan parempia aikoja. Noh, ne ajat ovat tulleet. Ollaan jälkikasvun kanssa käyneet koluamassa lähialueita kätköjen toivossa. Tähän mennessä loggauksia on saatu tehtyä kolmeentoista kätköön. Hyvä me!

Lyhyesti; Ajatus kätköilyssä on siis etsiä ympäri maailmaa kätkettyjä geokätköjä. Niitä on sekä kaupungeissa että metsissä. Yleensä kätkö on vedenpitävä muoviastia, koon vaihdellen filmirullan kokoisesta ihan reilunkokoisiin, useamman litran vetoisiin astioihin. Sekä kätkön vaikeusaste että maaston vaikeusaste on kerrottu kätkön kuvauksessa. Sitten kun kätkön löytää, se "logataan" lokikirjaan. Eli kirjataan päiväys ja kätkön löytäjän nimi tai nimimerkki. Osassa kätköjä on kätköstä kätköön kiertäviä esineitä tai vaihtoesineitä. Niiden kuljettaminen tai vaihtaminen on vapaaehtoista. Itse en ole siihen leikkiin (vielä?) ryhtynyt. Lisätietoa löytyy mm. sivustolta https://www.geocaching.com/ .

Itse tuohon olen jo koukussa, täytyy tunnustaa. Koukussa siten, että kun yhtä kätköä lähtee etsimään, niin heti tahtoo etsiä "vielä yhden" samalla reissulla. Mikäs siinä, raitista ilmaa ja aivotyöskentelyä. Sekä lapsille että aikuisille, sekä sopivissa maastoissa myös koiralle. Aikaslailla mukavaa ajanvietettä.

Alla kuvia tämänpäiväisestä aarteenetsintäreissusta, kuten lapset sitä nimittävät. 2,5 tuntia noiden alamittaisten kanssa meni tänään metsässä pyöriessä. Tuloksena oli neljä löydettyä kätköä Puijon alueelta ja hyvä, ulkoillut olo. Kyllä kelepaa.

Varusteet valmiina.


Eipä näkynyt paljoa muita kulkijoita.

Alueen lihaskuntolaitteille löytyi uusiakin käyttötarkoituksia.

Siellä ne, lasten määränpäät.

Kiinni oli.

Eino oli rieuhunut ihan tornin kupeessakin.

Tuosta ne hurjat hyppäävät, hui!

Pienempi mäki riitti meille.

Ympäristö on kyllä aivan loistava ulkoiluun.

Lopuksi lämmintä kaakaota ja proteiinitankkaus. Piparit katosivat jo kuvasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti