keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Marraskuun SNY-paketti ja kovan onnen puikko

Viime viikko oli kyllä niin kuluttava ja pitkä, että olipa kiva tulla viikonloppuna työreissulta kotiin ja huomata pakettikortin odottavan minua. Ikävä kyllä en päässyt hakemaan pakettia ennen kuin eilen. Ja sitten en viitsinyt supermigreenissäni ryhtyä avauspuuhiin. Tänään sitten pääsin paketin kimppuun. Ja kylläpä ilahdutti. Ensimmäisenä huomasin superherkkujani, eli Hopeatoffeeta. Muistan kun lapsuudessa noita söin patukkamuodossa ja niihin jo silloin ihastuin. Nyt vanhempana niiden uusi tuleminen oli syksyn parasta antia uutuksien osalta. Merkkarit hoitivat homman viime kesänä. Karkkihiiri, minäkö?

Herkkujen lisäksi paketista kuoriutui lempijuomaani, mustaa teetä sekä erilaisia kynttilöitä. Kauniita. Lankoja oli sitten enemmänkin! Olin maininnut lempilankani olevan merinovillalankaa. Sitä oli sitten kahdessa eri merkissä. Dropsin Baby Merinoahan minulta löytyykin varastosta, juuri samat värit (ruskea ja pinkki). Punainen oli uusi tuttavuus minulle. Sunnittelinkin jo noista langoista jotain kivaa asustetta tulevien villahousujeni kaveriksi. Näiden lisäksi mukana oli Lanettin vauvalankaa. Se onkin minulle ihan uutta, joten innolla odotan millainen neuletuntuma ja kestävyys tuossa on. Eiköhän tuosta asustetta synny. Kiitokset taas parilleni, piristit jälleen päivääni!


Aikaisemmista SNY-langoista otin ensimmäiseksi puikoille Regian itseraidoittuvan langan. Puikoiksi nappasin 3,5 mm Knit Pron pyörö-Cubicsit. Olin saanut neulottua varpaat ja jalkapöydän osion (teen varpaista varteen -menetelmällä), kunnes puikon päästä lohkesi pala. Kyllä melkein ärräpäät lentelivät siinä. Sinnillä sitten tein sukan loppuun, mutta sen jälkeen puikko pääsi reklamaatiopalautukseen. Nyt vaan odottelen uusia puikkoja, jotta saan tehdä toisenkin sukan ensimmäisen kaveriksi.

 

Työreissulla junassa oli tälläinen puuhapussi. Lopputuloksesta hieman myöhemmin lisää...


 Ja tämä kuva piti vaan laittaa hyvälle fiilikselle. :)


5 kommenttia:

  1. Hienoa että paketti on saapunut perille :) Ja että sisältökin miellytti! Upea sukka myös tulossa, aika kivalta näyttää tuo lanka, ehkäpä joudun itsellenikin samanmoista ostamaan. Mukavaa loppu viikkoa ja ensi kuussa onkin sitten viimeisen paketin vuoro.
    T: Snysi

    VastaaPoista
  2. Onpas kivan värinen sukka. Kirjoneuletta tulossa, jäänpä oottelemaan lopputulosta.

    VastaaPoista