torstai 17. toukokuuta 2012

Kuistilla tuoksuu orvokki ja koivu

Kesä on saapunut. Ulkolämpötila on rapiat kaksikymmentä astetta, vaikkei aurinko suuremmin paistakkaan. Tänään oli ensimmäinen vapaapäivä työrupeaman jälkeen ja myöhään nukkuminen olisi houkutellut. Mutta pojat päättivät toisin. Ylös kuudelta. Yhdeksältä oli jo pesty koneellinen pyykkiä, koneellinen astioita ja päiväruoka tehty uuniin asti. Sitten olikin sopiva hetki lähteä ulos. Onneksi lähdettiin. Ihana päivä!


Isoveljellä on leikkikaluna se sama rekka, jolla minä ja sisarukseni leikittiin pieninä. Hieman on punainen lava vaihtanut väriään, mutta silti on vielä kelpo peli! Pikkuveljellä nukenvaunut, joista on tullut melkoinen hitti.



Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Isompi siis keksi lippiksen pudotus -pelin, jota pienempi matki innolla.



Meidän kukkapenkkiin oli eksynyt yksi villi lajikekkin... joka taitaa päästä uusiin maisemiin lähiaikoina.




Ensin kasteltiin isommat kukkapenkit...






... ja sitten pikkukukat.




Äidin lempipaikalla, eli laiturilla käytiin sitten puhaltelemassa saippuakuplia ja ihmettelemässä moottoriveneitä.



Laiturille oli käynyt köpelösti sateiden aikaan ja se onkin saanut väliaikaisen vahvistuksen. "Sillan" niinkuin pojat sanoivat.






Koira katselee kaiholla järvelle. "Miksi miksi miksi minä en pääse uimaan??" Vanhan punkinpureman jälkitilan leikkaus oli eilen, ja paraneminen vie pari viikkoa. Sitten pääsee!




"Äiti, milloin me ostetaan trampoliiniin pehmuste?" Huomenna, huomenna. Sitten pääsee taas pomppimaan.



"No jos ei pääse pomppimaan, niin milloin me grillataan makkaraa?"

5 kommenttia:

  1. Mukavia kevättouhuja :) Myö grillattiin makkaraa viimeksi eilen, mutta ihan vaan avotulella.

    VastaaPoista
  2. Villaviidakossa on siulle haaste ;)

    VastaaPoista
  3. Kävin katsastamassa :D, palaan asiaan paremmalla aikaa sitten.

    VastaaPoista