sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Muumikakun tarina

Rupesin miettimään Isoveljen synttärikakkua vasta synttäriviikolla, mikä on minulle melko harvinaista. Yleensä olen suunnitellut tarjoilut juhliin paljon ennen kuin edes juhlapäivä on sovittu. :D Tälläkin kertaa surffailin Kinuskikissan sivuja kuola valuen ja valitsin kokeiltavakseni sienikakkupohjan. Aiemmin olen tehnyt kaikki kakut sokerikakkupohjalla, joten tämä oli uusi tuttavuus. Pohja onnistui hyvin ja oli todella helppo tehdä. Tein pohjan tummana, eli korvasin osan vaaleista jauhoista kaakaojauheella. Väliin laitoin kahta eri täytettä, sitruunatäytettä sekä vadelma-mascarpone-täytettä. Ei mikään kevyt kakku siis. Sirtuunatäyte oli ihanan raikasta ja maukasta, vadelmatäyte taas sopivan makeaa vastapainoksi. Kakkupohjan tein perjantaina ja täytin sen lauantaina. Kuorrutteet kakku sai päällensä sunnuntaiaamuna.



Kuorrutukseen käytin Flora Vispiä. Siitä tulee hieman "voimaisempi" ja kiiltävämpi pinta kuin pelkällä kermavaahdolla. Ja on muuten helppo levittää! Ensimmäiseksi laitoin ohuen kerroksen vispivaahtoa kakun päälle ja siihen sitten ensimmäistä kertaa kokeilemani syötävän kakkukuvan. Kakkukuvaan jäi hieman kuplia sitä laittaessa, mutta onneksi ne katosivat sitten pian. Vispiä olisi saanut olla alla hieman paksummin. Uskallan kuitenkin jatkossakin käyttää tälläisiä kakkukuvia, oli sen verran helppoa.



Kun kakkukuva oli sulanut mukavasti pintaan kiinni, tein ihan yksinkertaiset peruspursotukset reunoihin ja kakun ympärille. Sen suurempaa mielikuvitusta en jaksanut käyttää, nyt oli hieman laiska kakuntekijä. ;)


Lopuksi vielä lisäsin hieman kermanvalkoisia sokerihelmiä pursotuksiin ja laitoin synttärisankarin nimen ja iän kakkuun. Olisi kelvannut kyllä ilmankin, mutta pitihän tuollaista koristelugeeliäkin vielä kokeilla. Hieman teki kakusta suttuisen näköisen, mutta kotitekoinen saa olla kotitekoisen näköinen.


Tässä kakku vielä pöydässä kynttilöineen ja tarkempaa kuvaa sisältä.


2 kommenttia: