perjantai 4. lokakuuta 2013
Pinkin päivän paketti
Kävin noutamassa lokakuun SNY-pakettini postista eilen ja päätin avata sen vasta tänään, kun saisin aamutouhut touhuttua ja pääsisin rauhassa paneutumaan pakettiin. Tiedättekös, se oli kyllä mainio päätös, koska tänään vietetään Pukeudu pinkkiin -päivää, joka on osa rintasyöpätietoutta lisäävää Roosa-nauha kampanjaa. Paketista nimittäin paljastui monenmoista pinkkiä ja punaista asiaa. Ihana!
Lokakuun paketin teemana oli magic yarn ball, eli taikalankapallo. Mutta minullapa oli niitä kaksi! Jei! Laitoin pitkin hampain herkut takaisin laatikkoon, pistin kerijälaitteen lämpimäksi ja aloin kerimishommat. Ensimmäisenä kerästä irtosivat kauniit silmukkamerkit.
Hyvän matkaa kerittyäni pallosta paljastui myös Addin puikot. Loistavaa, koska nämä ovat minulle ensimmäiset Addin puikot ja niitä olen pitkään jo halunnut kokeilla. Kokokin on juri minulle sopiva, 3.00 mm. Tässä vaiheessa tuli turnausväsymys ja kävin laittamassa vedenkeittimen päälle, doupinkia piti saada loppurutistukseen.
Samalla kun teevesi kiehui, jatkoin kerimistä. Ja mitenkä se sattuikaan, ihan pian kerästä kaivautui teepussi, jossa oli rohkaiseva "Tsemppiä!" teksti. Kylläpä nauratti, miten hyvin tämä sattuikin kohdalleen. :D
Loppujen lopuksi kerästä löytyi vielä neljä eri asusteohjetta sekä herkkulakua. Kylläpä oli hieno pallo, täytyy sanoa. :)) Ja lankahan oli siis Regian Adventure Coloria, oranssin ja punaisen sävyissä. Katsoimpa, että kävisi sopivasti tuon alla olevan kanssa... paksuus on hieman eri, mutta kyllä mie jotain keksin. ;)
Sitten pääsin kakkospallon kimppuun. Jo pakettia avatessa huomasin, että se oli Roosa nauha -kampanjaan liittyvää Roosa nauha lankaa. Olin näitä käynyt hiplaamassa paikallisessa Taito-shopissa jo muutamaan kertaan, mutten ollut vielä niitä ostanut. Nytpä minulla on yksi vyyhti tätä kauniinväristä lankaa.
Lanka oli syönyt sisuksiinsa vielä yhden teepussin sekä herkkulakun. Kauniina koristeena oli kaksi kerrosmerkkiä. Alla on langalle suunniteltu sukkaohje.
Kyllä mun parini on ihan loistava, nämä ovat niin ajatuksella tehtyjä paketteja että ihan mahtavaa. Kiitos taas Sinulle! Innolla jo odotan ensi kuuta, mitä ihmeellisyyksiä sitten posti kotiin tuo.
Tunnelmallista Pinkkiä päivää jokaiselle, muistakaahan tutkia itseänne tasaisin väliajoin, niin miehet kuin naisetkin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana paketti. Tuon kerijälaitteen, kun saisi itselle hommattua, tulisi keristä niin nättejä ja nopeasti valmista :)
VastaaPoistaHienoa että paketti on saapunut turvallisesti perille.
VastaaPoistaJa kiva kuulla, että paketti oli mieleinen :)
Nyt onkin sitten aikaa "vatvoa" seuraavaa pakettia ja sen sisältöä ihan kuukauden päivät, huhhuh ;) Tämä on kyllä aivan mahtavan mukavaa puuhaa, kannatti lähteä mukaan tähän rinkiin. Aurinkoista viikonloppua, koko teidän perheelle!
T:Snysi36.
Siis vau mitä taikapalloja. Lanka (Regian Adventure Color) on upean väristä.
VastaaPoistaTauko takana ja vuojen jäläkeen taas täälä kurkkimassa. Ihanat ed. maatuskalapaset.
Upea yllätys ja vielä tuplapotti :)
VastaaPoista