keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kassit olalle

Aloitin tänä keväänä päiväkodin Aikuisten lahjojen teon hyvissä ajoin toukokuun alussa. Olin ennalta viisas ja ajattelin että ehtisin ainakin. Tein kaksi verkkokassia Ilene Bag -ohjeen mukaan. Sitten tein kolmannen. Ja katsoin jo tehtyjä laukkuja ja ahdistuin väreistä. Ostin langat vielä yhteen kassiin. Sen valmistuttua tuli vielä hinku tehdä yksi. Annoin pirulle pikkusormen ja näin kävi. Lopputuloksena oli siis viisi kesäkassia eri väreissä. Onpahan lahjottavilla sitten mistä valita. Kolme näistä siis menee lasten päiväkodin työntekijöille kiitokseksi ja kesälahjaksi, kaksi jää minulle. Mitä niillä sitten teen, on yhä arvoitus.

Niin, ja siitä "ajoissa olemisesta"; sain viimeisen kassin valmiiksi eilen pari tuntia ennen puoltayötä. Kuvasin ne hät'hätää ennen pesukoneeseen pääsyä ja vein tänään aamulla ne vastaanottajille. Siispä kuvat ovat sen mukaisia, vinoja ja ylivalottuneita. Pöh.

Ilene ja kaverit
Lanka: Novita Puro Batik (värikkäät), 
Schachenmayr Original Micro Grande (sininen), 
Marks &Kattens Magnolia (violetti)
Ohje: Ilene bag (rav)






2 kommenttia: