keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Erävoitto tunikasta

Muutama vuosi sitten väkersin ja väkersin, välillä kiroilin ja neuloin, välillä ihan vaan sovussa puikkojen kanssa neuloin yhden Veera Välimäen Still Light -tunikan. Ihan vaan tajutakseni, että se oli auttamatta liian iso minulle. Ja raskas. Purin sitten koko tekeleen ja jätin tunika-ajatuksen taka-alalle. Sen verran hermoon otti sen purkaminen. 
 
Tämän vuoden alkuviikkoina sitten heräsi uudestaan ajatus siitä tunikasta, vaikka tuo em. peikko hieman niskassa kummittelikin. Päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja selättää tuon peikon. Vaihdoin langat ja vaihdoin puikot, kokokin vaihtui tunikassa vuosien varrella kokoa pienempään. Ja lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen. Kevyt ja keväinen. Ohje on helppo, välillä puuduttavankin yksinkertainen. Kokona tuossa on sellainen S ja M koon välimuoto, laskin silmukat uusiksi omalle koolle. Seuraava voisikin olla sitten jo ohjeenmukaisesti S-koko. ;) Erään muutoksen kuitenkin tekisin tuohon; vyötärömuotoilut. Itse en kauheasti pidä tuollaisista "tasapaksuista" tunikoista, vaan vyötärö saa olla meikäläiselle hieman paremmin erottuva. 

Itsestään on kännykällä (ilman sitä selfietikkua) aika vaikea saada asiallisia kuvia tunika päällä, joten ne on sitten luvassa myöhemmin... neuleretriitin jälkeen.

Koivunlehtiä
Lanka: Garnstudio Drops Alpaca, väri 2916
Ohje: Still Light -tunika ( mm. Ravelrystä)
Koko: S ja M väliltä


Ja katsokaa mikä ihana nappi tuohon löytyi!


8 kommenttia:

  1. Minä olen tuota himoinnut, mutta en varmaan koskaan saisi sitä valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ohje itsessään on kyllä helppo kuin mikä, mutta kyllä meikäläistäkin puudutti (ja kovasti) tuo helman sileä neulos. Meinasi usko loppua jossain vaiheessa. Mutta lopputulos sitten palkitsi. Ja toisen samanlaisen tunikan kyllä joskus teen myös, sen verran tykästyin malliin. Vyötärö-osan vaan muotoilen hieman erilaiseksi.

      Poista
  2. Kaunishan se on mutta liian puuduttavaa neulottavaa minulle. Väri on ihanan keväinen.

    VastaaPoista
  3. Voi että, tulipa siitä kiva. Ja söpö nappikin vielä 😊

    VastaaPoista