Pingottaa vai ei?

Usein näen keskusteltavan eri keskusteluryhmissä siitä, kannattaako neuletta pingottaa tai muotoilla vai ei. Itse olen kyllä pitsihuivit ja sukat aina pingottanut, kuten myös muut pienemmät asusteet. TitiTyyn neulemiitistä ostin uutena aarteena itselleni ehkä hieman turhakkeet, mutta jo kauan ostoslistalla olleet tumbbublokit Succablokkilta. Tausta-ajatus tässä oli se, että olen ajtellut aloitella kirjoneuleharjoituksia ja blokit ovat siinä oiva apu.

Ja mitä tuohon pingottamiseen tulee, ei siitä kaikille neuletöille ole huomattavaa vaikutusta. Itse kuitenkin aion jatkossakin kostuttaa ja muotoilla neuletyöni aina jollain tapaa. Jos siitä ei muuta erityistä hyötyä ole, niin ainakin siinä näkee miten neule käyttäytyy kastuttuaan. Ja pitsineule aukeaa takuuvarmasti siihen "oikeaan" muotoonsa ja neulejälki pääsee oikeuksiinsa.

Alla on kaksi KYH -työtä. Minulla oli ollut jonossa jo jonkin aikaa Iines -kaulurin ja kämmekkäiden ohje, mutta en ollut saanut aikaiseksi vielä niitä aloittaa. Sitten ostin Wollmeisen DK-vahvuista lankaa oranssina ja se väri toi heti mieleeni tietyn ihmisen. Näinpä asusteet pääsivät puikoille ja seuraavaksi ne löytävät tiensä saajansa käsiin (ja kaulalle). Toivottavasti ne tuovat lämpöä syksyyn ja kevääseen. Kämmekkäät ovat aivan liian lyhyet omaan makuuni, seuraavat teen pidemmällä varrella. Ajattelin noita myös sormikkaiden päällä pidettäväksi, joten toivottavasti eivät ole liian lyhyet (ja leveät). Kuvakulma harhauttaa hieman, eivät ne oikeasti noin leveät ole. :D

KYH 2014 valmiita 12/20

Iines

Lanka: Wollmeise DK, sävy Campari Piccolo

Ohje: Iines (Suvi Simola) (Rav)

Koko: Naisten M

Asusteet "suoraan puikoilta" ennen kostutusta ja pingotusta

Pingotetut asusteet

Asusteet kosteina ja pingotuksessa.

Mie osasin!

Pieni se on alku isolle peitolle. Ensimmäiset virkkaamani afrikankukat. Näitä tulee sitten lisää moninkertaisesti. Nyt vaan väsäämään sitä pingotuskehikkoa pitkistä sukkapuikoista. :) Nämä ovat samalla tämän kesän viisi KYH-projektia. Pienillä töillä siis välillä haetaan rentoutta tähänkin KYHäilyyn.

KYH 2014 valmiita 10/20

 

Kupinkuuraajia

KYHien valmistuminen jatkuu pikkutöiden osalta. Mietiskelin tuossa viikko sitten mitä ihmettä teen akryylilankojen jämistä, niitä kun jäi kesäkasseista. Itse en keksinyt niistä mitään järjellistä neulomista, mutta neulojakaveri ehdotteli sitten kupinkuurausluuttuja, tuttavallisemmin tiskirättejä. Akryyli on kuulemma mitä loistavin materiaali teetummumien ja teräskattiloiden puhdistamiseen. Niitäpä yhdestä lankajämästä tuli, kolme kappaletta. Ja ne kaikki menevät luutuidean ehdottajalle. Toivottavasti kuuraavat tehokkaasti. :)

Ai juu, tuo oikeanpuoleisin virkattu luutu on ensimmäinen oikea virkattu työni. Ihan itse ilman muiden apukäsiä tein. Ja olen kyllä ylpeä itsestäni. Ei siitä huono tullut. Hieman tiivis vain liian pienestä koukusta johtuen, mutta taitaa olla mainio kuuraukseen kuitenkin.

KYH 2014 valmiita 4/20.

Kupinkuuraajat

Lanka: Schachenmayr Original Micro Grande

Puikot 4.00 mm ja koukku 3.5 mm

Never say never

 

Näinhän siinä taas kävi... KYH sai minut taas kynsiinsä vaikka jälleen vannoin ettei enää koskaan ikinä milloinkaan tätä. Edellisen postauksen neulottu kesäkassi olikin tämän vuoden KYH 1. 

Taas sitä mennään.

Kassit olalle

Aloitin tänä keväänä päiväkodin Aikuisten lahjojen teon hyvissä ajoin toukokuun alussa. Olin ennalta viisas ja ajattelin että ehtisin ainakin. Tein kaksi verkkokassia Ilene Bag -ohjeen mukaan. Sitten tein kolmannen. Ja katsoin jo tehtyjä laukkuja ja ahdistuin väreistä. Ostin langat vielä yhteen kassiin. Sen valmistuttua tuli vielä hinku tehdä yksi. Annoin pirulle pikkusormen ja näin kävi. Lopputuloksena oli siis viisi kesäkassia eri väreissä. Onpahan lahjottavilla sitten mistä valita. Kolme näistä siis menee lasten päiväkodin työntekijöille kiitokseksi ja kesälahjaksi, kaksi jää minulle. Mitä niillä sitten teen, on yhä arvoitus.

Niin, ja siitä "ajoissa olemisesta"; sain viimeisen kassin valmiiksi eilen pari tuntia ennen puoltayötä. Kuvasin ne hät'hätää ennen pesukoneeseen pääsyä ja vein tänään aamulla ne vastaanottajille. Siispä kuvat ovat sen mukaisia, vinoja ja ylivalottuneita. Pöh.

Ilene ja kaverit

Lanka: Novita Puro Batik (värikkäät), 

Schachenmayr Original Micro Grande (sininen), 

Marks &Kattens Magnolia (violetti)

Ohje: Ilene bag (rav)

Vuosien väsytystaistelun tulosta

Minä ja virkkuukoukku emme puhu samaa kieltä. Emme tavuakaan. Pikkuhiljaa minulla on kuitenkin alkanut liipua ajatuksiin tilkkujen virkkaaminen. Ajattelin siis ottaa härkää sarvista ja aloittaa virkkaamisen afrikankukista. Tarkoituksena on koota niistä ainakin yksi tai mahdollisesti kaksi lastenpeiton kokoista tilkkupeittoa, jotka luovutan päiväkotiin lasten lopettaessa päiväkotiuransa. Eli ensimmäinen peitto pitäisi olla valmis reilun vuoden päästä... apua! Mutta kyllä minä tämän haasteen selätän ja opin virkkaamaan. Se on vissi se.

Koska minulla ei ollut sopivan vahvuisia villa/villasekoitelankoja, kyselin niitä kanssaneulojilta Ravelryssä. Sainkin useamman vastauksen kyselyyni ja kiitos ihanien kanssaharrastajien, minulla on nyt lankaa tähän projektiin. Kävin tänään ostamassa virkkuukoukun ja päätin aloittaa homman. Lankana käytän konepestävää, nro 5 puikolla virkattavaa paksua villalankaa. En tee värisuunnitelmia, vaan virkkaan sekalaisia kukkia, joihin jokaiseen virkkaan valkoisen ulkoreunan. Yhdistän ne sitten samalla valkoisella värillä peitoksi.

Saas nähdä mitä tästä tulee, mutta kyllä mie jotain aikaiseksi saan! Ja kohtahan on tulossa taas tulevan kesän KYH...

Missä menee raja?

Olen viettämässä paria lomaviikkoa töistä ja olenkin näiden parin viikon aikana viettänyt suurimman osan vapaa-ajastani (lue: kotini ulkopuolella) metsissä, monenlaisissa. Ja aina olen ottanut lapset (ja koiran) mukaani. Usein meillä menee kahdesta neljään tuntia könytessä pitkin maita ja mantuja, kiipeillen kallioita, kävellen poluilla ja metsäteillä, ihmetellen luontoa ja etsien niitä geokätköjä. Välillä väsyttää, mutta aina tullaan hyvillä mielin pois metsästä kotiin. Nyt vaan mietin missä menee raja tuonkin hyvän kanssa?

Kävimme nimittäin tänään lasten kanssa Maaningan Korkeakoskella. Kysessähän on yksi Suomen korkeimpia vesiputouksia, mahtavine kanjoneineen ja korkeuseroineen. Vaativaa maastoa varmasti siihen tottumattomalle. Kuljimme koko Kanjoninkierroksen maantieosuuksineen (reilu 5 km, suurin osa maastossa, nousua ja laskua, jyrkkääkin), ja lapset könysivät sen lisäksi omia polkujaan ja kanjoniin laskemisia ja nousuja takaisin. Matkaa tuli siis varmasti reilusti enenmmän. Matkalla pidimme yhden isomman tauon makkaranpaistamisineen ja toisen loppuvaiheen tauon pikkueväineen, kun meinasi voima loppua pikkuväeltä. Kuitenkin autolle kaikki jaksoivat hyvin, eikä valituksen sanoja tullut. Aikaa kierrokseen kului noin 5,5 tuntia.

Autolle saavuttuamme saimme ihmettelyjä siitä, miten noin pienet lapset (5-v ja 3-v) jaksoivat tälläisen matkan kulkea. "On ne ihmeellisiä." "Melkoisen reippaita tuon ikäisiksi." "Ihanko oikeasti kiersitte koko kierroksen?"

Minusta tämä on ihan normaalia kulkemista lasten kanssa, mikä tässä nyt niin ihmisiä kummastuttaa??

Ei ollut niin komea koski kuin joskus on ollut,
mutta kyllä tuo lapset vakuutti.

Rappusia riitti, reidet kiittää.

Laavupaikka oli iso ilo, "makkaraa!"

Koirakin nautiskeli levosta ja tulesta.

Tämä ei kaipaa selitystä. <3

Koiran suuri nautinto.

Kova jylinä kävi "yliajavista" autoista!

Suosittelen käymään.

Bonuksena; mikäs se siellä pilkottaa?
Kolme geokätköäkin etsittiin.